Pohjantähti Lämminveristen Suurmestaruusajon 2. erä maksettiin 61 hevosesta

Kuvassa hallitseva lämminveristen suurmestari Consalvo. Kuva: Maisa Hyttinen

Vuosina 1964-1982 ajettu Lämminveristen Suurmestaruusajo palasi kilpailukalenteriin vuonna 2017.

Kilpailu ajettiin vuoteen 2019 saakka Porissa. Vuonna 2020-2023 Lämminveristen Suurmestaruus on ajettu Tampereella Teivossa ja kilpailun pääyhteistyökumppanina on toiminut Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö.

Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki lämminveriset ravihevoset, joista oli maksettu sääntöjen määräämät ilmoittautumismaksut. Hevoset, jotka olivat tienanneet urallaan enintään 75.000 euroa kilpailuvuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä, saivat ennakkomaksut alennettuun hintaan.

Lue lisää kilpailusta ja lista mukana olevista hevosista klikkaamalla tästä

SHKL Hevosenomistajapokaalin 2. maksuerä maksettiin 162 hevosesta

Kuva: Arctic Estelle, voittaja 2023. Kuvaaja Iita-Maria Ahtiainen

SHKL Hevosenomistajapokaali on Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton järjestämä ennakkomaksullinen suurkilpailu 2-vuotiaille  lämminverisille. Kilpailu juostiin ensimmäisen kerran vuonna 2011.

Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki 2-vuotiaat lämminveriset, joista on maksettu sääntöjen määräämä ennakkoilmoittautumismaksu.

Lue lisää kilpailusta ja katso lista mukana olevista varsoista klikkaamalla tästä

Bishop Vanity on Uudenmaan Upein 2024

Vermo Areenan tiedote 30.3.2024. Kuva: Roope Kiviranta

Tero Pohjolaisen valmentama Bishop Vanity vei 15 000 euron ykkösen Uudenmaan Upein -finaalissa. Christer Sandholm on voittajan kasvattaja ja omistaja. 

Santtu Raitala ajoi Bishop Vanityn ykkösradalta johtopaikalle Uudenmaan Upeimmassa. Kärkivaljakko sai vetää rauhallista vauhtia, kierros jäi taakse 18,9-vauhdilla. Raitala kiihdytti vauhtia päätöskierroksella, ja Bishop Vanity porhalsi ylivoimaiseen voittoon ajalla 16,5/2120m. Manta seurasi johtavan takaa kakkoseksi. Bid On Princess kiri kolmanneksi. Suosikkeihin kuulunut Khopesh joutui jäämään pois.

– Khopeshin poisjäänti ei muuttanut suunnitelmia, keulasta oli tarkoitus ajaa. Mutta poisjäänti varmaan muutti lähdön rakennetta, ja saimme ajaa rauhallista vauhtia. Bishop Vanity irtosi lopussa tosi helposti loppusuoralla. Se on iso ja vahva hevonen ja varmaan kehittyy vielä, neljä voittoa ajanut Raitala sanoi.

Laitetaanko pakasteella – eli mitä tulee ottaa huomioon, kun haluaa valita tammalle pakasteoriin?

Kuva: Suomen Hippos ry/Maisa Hyttinen

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 1/24 (painettu). Avaa pdf tästä

Pakastesiemennyksissä tamma siemennetään spermalla, joka on pakastettu typpihöyryllä. Nautapuolella pakasteiden käyttö on arkipäivää, mutta hevosten kohdalla aiheeseen liittyy huhuja kalleudesta tai huonoista tuloksista.

LUE LISÄÄ

Hevoskasvatus on elämäntapa

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 1/24 (painettu). Avaa pdf tästä

Kuva yllä: Viivi Ahlqvist ja hänen tähtipäiset FWB-tammansa. Vasemmalta Donna Fiona S (Don Laurie – Florianus, kasv. Mia Salonen), Pinewood Sunshine (El Con Lanzador – Zinntaler xx) ja oikealla sen kuvassa 1-vuotias varsa Pinewood Sunrise (Quillan KS – El Con Lanzador). Kuva: Anna Fogenstad / Fogenstad Photography

Hevoskasvatus on monipuolinen ja vaativa ala, jossa onnistuminen vaatii syvällistä ymmärrystä hevosten käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista. Tiedettä ja taidetta, voisi ehkä sanoa. Seuraavassa pitkän linjan hevoskasvattajat Tiina ja Viivi Ahlqvist, Camilla Sören sekä Elina ja Jyrki Filatoff avaavat näkemyksiään ja kertovat omasta kasvatustoiminnastaan.

LUE LISÄÄ
hankkijan logo

Jäsenarvonnassa palkintona DeLaval kauko-ohjattava yhdistelmäpaimen

SHKL järjestää yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Hankkija Oy:n kanssa tuotearvontoja jäsenille. Hyväpalkintoisia arvontoja järjestetään myös tänä vuonna kaikkiaan kuusi kappaletta. Osallistuminen on helppoa!

DeLaval kauko-ohjattava yhdistelmäpaimen E30BMRC, arvo 399,-

Kevään tuoteuutuus!

Kauko-ohjaimella varustettu paimen 2 J iskuteholla. Erittäin helppokäyttöinen, voidaan käyttää akulla tai verkkovirralla. Mahdollisuus asettaa kauko-ohjain antamaan ääni-ilmoitus aitauksen ongelmatilanteissa, kuten jännitteen laskiessa liian alas. Kauko-ohjaimen toimintamatka jopa 10 km (riippuu olosuhteista ja ympäristöstä).

Näin osallistut arvontaan:

Osallistut arvontaan, kun olet maksanut kuluvan vuoden jäsenmaksusi ja aktivoinut jäsentunnuksesi  17.5.2024 mennessä.

Jos olet aktivoinut tunnuksesi jo aiemmin, riittää että jäsenyys on voimassa eli jäsenmaksu on maksettu.

Näin aktivoit jäsentunnuksesi:

  • Mene osoitteeseen https://www.shkl.net/aktivoi
  • Syötä kenttiin jäsennumerosi, jonka löydät jäsenkortistasi, sekä sukunimesi
  • Tarkista (ja tarvittaessa päivitä) omat tietosi sähköisessä lomakkeessa ja valitse henkilökohtainen salasanasi
  • Tallenna – Valmis!

Tunnukset tarvitsee aktivoida vain kerran. Aiemmin tunnuksensa aktivoineet jäsenet ovat automaattisesti mukana arvonnoissa, kunhan kuluvan vuoden jäsenmaksu on maksettu.

Jäsentunnukset aktivoituasi pääset myös kirjautumaan shkl.net-sivuston Jäsenille-osioon, mistä löydät mm. ladattavat sopimuspohjat, sähköisen lehtiarkiston, lomakkeen myynti-ilmoituksen jättämiseksi Osta ja Myy-palstalle, webinaaritallenteet ja paljon muuta.

Pääset kirjautumaan sisään klikkaamalla sivun oikeasta yläreunasta Kirjaudu sisään -painiketta.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä SHKL:n toimistoon p. 03 734 2281 (arkisin klo 9-15) tai toimisto@shkl.net.

Rehulavan voittaja

Kuluneen vuoden ensimmäisessä jäsenarvonnassa palkintona oli 30 säkkiä eli lavallinen Racing Smart-rehua. Arpaonnen suosikki on Risto L. Haapamäeltä, paljon onnea!

Kerro meille suosikkijuttusi tuoreimmasta Hevosenomistaja-jäsenlehdestä ja osallistu hevosmessulippujen arvontaan!

Tuore Hevosenomistaja-jäsenlehti ilmestyi maaliskuussa 2024. Kevään jalostusekstranumerossa pääsemme mm. lukemaan hevoskasvattajien näkemyksiä elämäntavastaan, historiaa suomalaisten vankilöiden hevoskasvatuksesta, muistilistan kasvatuskauden paperitöihin, ennakkotietoa syksyn Varsahuutokaupasta sekä tietysti tilastoja ja keväällä ajankohtaisia orimainoksia!

Suosikkijuttu-kysely ja arvonta Jäsensivuilla

Suosikkijuttunsa maaliskuussa ilmestyneestä Hevosenomistaja-lehdestä 1/24 valinneiden sekä yhteystietonsa 26.3.2024 mennessä jättäneiden jäsenten kesken arvomme 15 kahden Hevoset-messujen päivälipun pakettia. Voit ottaa kaverin mukaan messuille tai käyttää liput itse kahtena eri päivänä Hevoset-messuilla Tampereen Messukeskuksessa 6.-7.4.2024. Liput tarjoaa yhteistyökumppanimme Hankkija Oy.

Osallistuaksesi arvontaan jätä lomakkeen lopussa nimesi ja sähköpostiosoitteesi, johon haluat sähköiset liput toimitettavan jos arpaonni osuu kohdallesi.

Omien jäsentunnusten aktivointi ja kirjautuminen jäsensivuille

Näin aktivoit jäsentunnuksesi:

  • Mene osoitteeseen https://www.shkl.net/aktivoi
  • Syötä kenttiin jäsennumerosi, jonka löydät jäsenkortistasi, sekä sukunimesi
  • Tarkista (ja tarvittaessa päivitä) omat tietosi sähköisessä lomakkeessa ja valitse henkilökohtainen salasanasi
  • Tallenna – Valmis!

Tunnukset tarvitsee aktivoida vain kerran. Sen jälkeen tunnukset toimivat, kunhan kuluvan vuoden jäsenmaksu on maksettu.

Jäsentunnukset aktivoituasi pääset kirjautumaan shkl.net-sivuston Jäsenille-osioon, mistä löydät suosikkijuttukyselyn sekä mm. ladattavat sopimuspohjat, sähköisen lehtiarkiston, lomakkeen myynti-ilmoituksen jättämiseksi Osta ja Myy-palstalle, webinaaritallenteet ja paljon muuta.

Pääset kirjautumaan sisään klikkaamalla sivun oikeasta yläreunasta Kirjaudu sisään -painiketta.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä SHKL:n toimistoon p. 03 734 2281 (arkisin klo 9-15) tai toimisto@shkl.net.

Tervetuloa messuille ja osastollemme E419!

SHKL Cup on nyt Black Horse Cup

Black Horse Cup on Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton järjestämä ennakkomaksuton kilpailusarja 3-vuotiaille lämminverisille ja 4-vuotiaille suomenhevosille.

Cupia ajettiin nimellä Tapiola Cup lämminverisille vuosina 2002-2012 ja suomenhevosille vuosina 2003-2012. Vuosina 2013-2018 kilpailu tunnettiin nimellä Biofarm Cup, vuosina 2019-2023 SHKL Cup, ja nyt iloksemme ilmoitamme, että vuonna 2024 kilpailu ajetaan nimellä Black Horse Cup.

LUE LISÄÄ

Hevosten hyvän elämän pitää olla lähtökohta kaikelle toiminnalle

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto haluaa toiminnassaan edistää hyvää hevosenpitoa, kohtelua, valmennusta ja koulutusta. Valitettavasti aika ajoin esiin nousee tapauksia, jotka murentavat luottamusta sekä hevosalaa kohtaan, että sen sisällä. Keskusteluun on viime kuukausina noussut hevosten huono kohtelu alallamme, ja sen jatkona monia huolettaa myös koko hevostoiminnan yleinen hyväksyttävyys.

Ongelma ei tietenkään ole se, että epäkohtia tulee esille. Epäkohtien olemassaolo on ongelma, ja niihin on suhtauduttava vakavasti, mieluiten karsittava kokonaan.

LUE LISÄÄ

Sykettä seuraamalla saat tärkeää tietoa hevosesta

Julkaistu sähköisessä Hevosenomistaja-jäsenlehdessä 1/24. Lue lehti ja katso webinaaritallenne Jäsensivuilla.

Eläinlääkäri, ravivalmentaja ja Suomen Hippoksen ravivalmennuskoulutustiimin jäsen Jutta Ojala kertoi hevosen sykevalmennuksesta Kymen-Karjalan Hevosenomistajat ry:n järjestämässä webinaarissa marraskuussa 2023. Luennolle osallistui noin 70 kuulijaa eri puolilta Suomea. Tilaisuuden tallenne on jäsentemme katsottavissa shkl.net -jäsensivujen materiaalipankissa.

Ojala valmistui elänlääkäriksi vuonna 2000 ja ravivalmentajan ammattitutkinnon hän suoritti 2008. Ravivalmennuksen C-kurssin hän kävi 2006, sittemmin B-koulun sekä A-seminaarin ja liittyi mukaan koulutustiimiin. Ojala kertoo tehneensä aiemmin sekapraktiikkaa, mutta viime vuodet hän on keskittynyt tallikäynteihin, toiminta-alueenaan Oulun pohjoispuoli sekä Meri-Lappi. Tuorein tutkinto valmistui juuri, Ojala kertoi eläintenkouluttajan paperien saapuneen juuri luentopäivänä.

LUE LISÄÄ

Miten menee hevostiloilla? Hevosyrittäjien haastatteluilla tietoa selviytymisestä

Julkaistu sähköisessä Hevosenomistaja-jäsenlehdessä 1/24. Lue Jäsensivuilla

Kuvituskuva: saksalaisia hevosia Alpeilla. Kuvaaja Olga Ernst (Wikimedia Commons, CC BY SA 4.0)

Kansainvälinen, yhdeksän Euroopan maan yhteinen EUnethorse -hanke käynnistyi syksyllä hevostalousyrittäjien haastatteluilla. Kaikkiaan tavoitettiin 40 hevosalan yritystä, joilta kysyttiin miten taloudellisista ja sosiaalisista haasteista on selviydytty. Lisäksi perehdyttiin yritysten ympäristöasioihin sekä hevosten terveyteen ja hyvinvointiin. Erityiseksi haastattelun tekee, että se suoritettiin Suomen lisäksi samanaikaisesti Ranskassa, Portugalissa, Espanjassa, Belgiassa, Saksassa, Romaniassa, Puolassa ja Sveitsissä.

Haastateltavat pyrittiin valitsemaan mahdollisimman laajasti ympäri Suomea erilaisilta hevostalouden toimialoilta. Joukkoon mahtui ravialan ammattilaisia sekä ratsupuolen että kasvatuksen osaamista ja hyvinvointialan yrittäjiä. Yhdistävä tekijä yrittäjillä oli maataloustoiminta yrityksen taustalla.

LUE LISÄÄ

Hevosenomistaja 1/24 julkaistu Jäsensivuilla

Hevosenomistaja-lehti ilmestyy vuonna 2024 kaikkiaan kuusi kertaa. Aiemmista vuosista poiketen neljä lehteä julkaistaan sekä painettuna että sähköisenä, kaksi pelkästään sähköisenä.

Juuri julkaistussa vuoden ensimmäisessä jäsenlehdessä pääsemme lukemaan mm. toiminnanjohtaja Mitja Nummenmaan pohdintaa rahapelijärjestelmän muutoksesta, alueyhdistystestn tulevista tapahtumista, EUnetHorse-hankkeessa hevostalousyrittäjille tehdyn haastattelututkimuksen tuloksia, dosentti Heli Hyytiäisen vinkit loimitukseen sekä koontia marraskuussa järjestetystä eläinlääkäri ja ravivalmentaja Jutta Ojalan sykevalmennusta käsitelleestä webinaarista.

LUE LISÄÄ

Racing Amatööriohjastajien SM-Liigan säännöt 2024

Päivittyneet säännöt on nyt julkaistu kotisivuillamme. Ilmoittautuminen kauden 2024 liigaan on käynnissä. Muistathan hoitaa jäsen- tai osallistumismaksun ja liigaan ilmoittautumisen kuntoon ajoissa ennen ensimmäiseen runkosarjalähtöösi ilmoittautumista!

Liigailmoittautuminen on tehtävä SHKL:n toimistolle vuosittain, vaikka tietosi eivät olisi muuttuneet.

LUE LISÄÄ

SHKL-webinaari 28.3.2024: laki eläinten hyvinvoinnista & hevosasetus

Webinaari uudesta eläinten hyvinvointilaista ja hevosasetuksesta to 28.3.2024 klo 10-12

SHKL järjestää jäsenilleen maksuttoman webinaarin Teams-alustalla. Tilaisuudesta tehdään myös tallenne SHKL-jäsensivujen materiaalipankkiin.

Erityisasiantuntija Alisa Matomäki Ruokavirastosta kertoo uudesta eläinten hyvinvointilaista ja sen nojalla annetuista ja annettavista asetuksista ja niiden mukanaan tuomista muutoksista hevosten pitoon.

* Ylitarkastaja Sanna Varjus on valitettavasti estynyt, esityksen pitää erityisasiantuntija Alisa Matomäki.

LUE LISÄÄ

Uusi jäsenkausi 2024

SHKL:n jäsenmaksulaskut on lähetetty ennen vuodenvaihdetta kirjeenä. Jäsenmaksu vuonna 2024 on 48 euroa. Eräpäivä on 5.1.2024.

Laskulomakkeen oikeassa yläkulmassa on irrotettava jäsenkortti, jonka saa ottaa käyttöön kun lasku on maksettu.

Jäsenyys on voimassa kalenterivuoden kerrallaan ja jatkuu automaattisesti, ellet itse ilmoita muutoksista.

Liity jäseneksi

Alkuvuodesta liittymällä ehdit hyötymään jäseneduista koko vuoden!

Klikkaa tästä liittymislomakkeelle.

Kadonnut jäsenlehti, jäsenkortti tai lasku?

Jos posti ei ole löytänyt luoksesi, ota yhteyttä SHKL:n toimistolle!

Huomaathan, että osoitteenmuutos on aina ilmoitettava itse, tiedot eivät päivity jäsenrekisteriimme väestörekisteristä tai Heppa-järjestelmästä.

Jäsenyyden lopettaminen

Jos et halua enää jatkaa jäsenyyttä, toimita eroilmoitus SHKL:n toimistolle joko sähköpostilla tai puhelimitse.

Toimiston yhteystiedot

Ikä tekee muutoksia hevosenkin elämään

Kuvituskuva: nimimerkki Anja/Wikimedia Commons (CC-BY-SA-4.0)

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 6/23. Avaa tästä pdf

On vastuullista hevosenomistamista hoitaa hevosystävä hyvin sen elämän loppuun asti.

Hyväkuntoinen seniorihevonen voi porskuttaa aivan mukavastikin, kun hampaat ja keho ovat riittävän hyvässä kunnossa. Ilman kunnollista purukalustoa muukin yleiskunto hapertuu nopeasti.

LUE LISÄÄ