Oikeilla olosuhteilla mahahaavaa vastaan

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 3/09
Mahahaava on hevosilla erittäin yleinen. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 90 % kilpahevosista kärsii mahahaavasta, mutta sitä tavataan yllättävän usein myös ”olohevosilla” ja pikkuvarsoilla. Muutos jatkuvasti syövästä aroeläimestä säännöllisten ruokailuaikojen kesyhevoseksi ei ole käynyt aivan kivuttomasti. Oireiden perusteella mahahaavaa voidaan epäillä, muttei diagnosoida. Ainoa varma keino löytää  mahalaukun haavaumat on tähystys.
LUE LISÄÄ

Varsan ensimmäinen vuosi

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 3/09
Syksyn tullen varsojen elämässä tapahtuu suuri muutos. Varsa vieroitetaan emästään ja se siirtyy maidottomaan ruokavalioon. Ensimmäisenä elinvuotenaan varsa kasvaa enemmän kuin muina vuosina yhteensä, joten ruokinnan on oltava ensiluokkaista. Ensimmäiseen elinvuoteen mahtuu myös paljon huoltotoimenpiteitä ja varsan rekisteröinti. Itsenäistyttyään varsa opettelee toimimaan muiden hevosten ja ihmisten kanssa. Ei siis ihme, että lepokin kuuluu tärkeänä osana pikkuhevosen ensimmäiseen elinvuoteen.
LUE LISÄÄ

Hevostallien työturvallisuus

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 4/2009
Hevosharrastuksen suosio on kasvanut useiden vuosien ajan. Ammattimaisesti hevosten kanssa työtä tekevien henkilöiden määrä on kuitenkin vähentynyt hevosten lukumäärän pienentyessä. Kasvun myötä myös hevosalan haasteet ovat lisääntyneet. Hevosharrastajat ovat usein nuoria ja innokkaita aloittelijoita, joiden ammattitaito ei ole kovin hyvä. Valitettavasti tämä kokemattomuus näkyy myös tapaturmatilastoissa.
LUE LISÄÄ