Racing amatööriohjastajien SM-liigan pistetilanne Vermon 28.8. jälkeen

Kilpailijat keräävät osalähdöistä pisteitä sijoitustensa perusteella. Ohjastajan viisi parasta sijoitusta huomioidaan pistelaskussa.

Vuoden 2019 Suomen mestari ratkeaa syksyllä, kun runkosarjan 11 eniten pisteitä kerännyttä ohjastajaa sekä hallitseva mestari Janne Räisänen kilpailevat finaaleissa 29.9. Ylivieskassa ja 4.10. Kuopiossa.

Mukana pistelaskussa on tällä hetkellä yhteensä 153 ohjastajaa.

Huomaathan, että kotisivuiltamme löytyvä ohjastajalista ei ole sama kuin pistelaskuissa, sillä kaikki ohjastajat eivät ole halunneet yhteystietojaan julkiselle nettilistallemme.

LUE LISÄÄ

K.G. Bertmarks Minne on arvostettu amatöörilähtö – Suomesta lähdössä kaksi valjakkoa

Ruotsin derbysunnuntaina 1. syyskuuta ajetaan myös amatöörien Elitloppetiksikin kutsuttu K.G. Bertmarks Minne. Ruotsissa karsintoja on ajettu Jägersron lisäksi Åbyssa ja Solvallassa. Lisäksi omat karsinnat on järjestetty Norjan Bjerkessä, Tanskan Charlottenlundissa ja Suomen karsinta Vermossa.

K.G. Bertmarks Minne on arvostettu amatöörilähtö, joka on ajettu Jägersrossa vuodesta 1988. Bertmark oli merkittävä hevosenomistaja ja toimi Skånska Travsällskapetin puheenjohtajana vuosina 1974–1987. Hän omisti ravihevosia kotimaan lisäksi Yhdysvalloissa. Bertmarkin omistama Pershing voitti Elitloppetin 1979 ja valittiin Ruotsissa Vuoden hevoseksi 1978 ja 1979 (lähde: travsport.se).

Suomesta Jägersron finaaliin lähtevät Vermon karsintavoittaja Ambrogio ohjastajanaan Janne Lukkari, sekä karsinnan kolmas Ulk Delle Selve/Hannu Korpi. Karsinnan kakkonen, Teemu Keskitalon ohjastama Rambo Rivner oli estynyt osallistumasta finaaliin. Ambrogion omistaa Shadow Team ja sitä valmentaa Maarit Ollikainen, Ulk Delle Selven omistaja on UDS Stable ja valmentaja Juuso Holttinen. Ambrogio starttaa radalta 3 ja Ulk Delle Selve sai radan 7. Lähtö on päivän kymmenes ja juostaan noin klo 16.30 Ruotsin ajassa. 1. palkinto on 150.000 kruunua.

LUE LISÄÄ

Uudenmaan Hevosenomistajat ULHO ry:n jäsenille Derbyseminaari alennettuun hintaan!

Suomessa syntyneiden nelivuotiaiden lämminveriravureiden pääkilpailu Suuri Suomalainen Derby ravataan lauantaina 31.8.2019 maan pääradalla Vermossa. Uudenmaan Hevosenomistajat ULHO ry, Suomen Lämminveriliitto, Suomen Ravivalmentajat ry ja Vermon Ravirata järjestävät yhdessä kaikille avoimen Derby-seminaarin, jossa raviurheilussa aktiivisesti toimivat naiset tuovat esille omia näkökulmiaan raviurheiluun ja erityisesti Derby-menestykseen.

LUE LISÄÄ

Amatöörien SM-liigan pistetilanne Joensuun 16.8. jälkeen

Kilpailijat keräävät osalähdöistä pisteitä sijoitustensa perusteella. Ohjastajan viisi parasta sijoitusta huomioidaan pistelaskussa.

Vuoden 2019 Suomen mestari ratkeaa syksyllä, kun runkosarjan 11 eniten pisteitä kerännyttä ohjastajaa sekä hallitseva mestari Janne Räisänen kilpailevat finaaleissa 29.9. Ylivieskassa ja 4.10. Kuopiossa.

Mukana pistelaskussa on tällä hetkellä yhteensä 147 ohjastajaa.

LUE LISÄÄ

Toinen Hankkijan jäsenarvonnan voittaja arvottu!

Tämän vuoden toisessa jäsenarvonnassa lisäravinnesarja EQPron tuotepaketin voitti Esko H. Voittajaan on otettu yhteyttä henkilökohtaisesti. 

Aktivoi jäsentunnuksesi ja olet mukana arvonnassa!

Hankkija Oy on SHKL:n pitkäaikainen yhteistyökumppani. Osana tämänvuotista yhteistyösopimusta järjestämme yhteistyössä Hankkijan kanssa tuotearvontoja jäsenille. Arvonnoissa ovat mukana kaikki sellaiset hevosenomistajayhdistysten jäsenet, jotka ovat aktivoineet jäsentunnuksensa SHKL:n kotisivuilla. 

Seuraavana palkintona arvomme 840 kg lavallisen Kiva-kutteria.
Lavalla 42 kutteripaalia. Lavan arvo yhteensä 289,80 €.

LUE LISÄÄ

Kansallisen Poninäyttelyn parhaat FIN-nuoret 2019

Overall Champion Young Pony ja paras Suomessa syntynyt nuori connemara Pirttirannan Leon. Kuva Suomen Hippos/Satu Pitkänen

42. Kansallisen poninäyttelyn kaikkien rotujen parhaan nuoren tittelin vei lauantaina Kiviojan Ponitallin kasvattama ja omistama 2-vuotias connemaraori Pirttirannan Leon. Sunnuntaina ori tittelöitiin vielä parhaaksi connemaraksi sekä päivän päätteeksi Reserve Supreme Championiksi – koko näyttelyn toiseksi parhaaksi poniksi.

SHKL palkitsi parhaat nuoret ponit ja niiden omistajat loimella ja mm. ilmaisen jäsenyyden vuodelle 2020 sisältävällä palkintokassilla.

LUE LISÄÄ

Ponikuninkuusravit Joensuussa 10.-11.8.2019

Tunnelmia vuoden 2018 Ponikuninkuusraveista Kuopiosta. Kuva: Helena Hyvämäki-Mäenpää

Järjestyksessään 15. ponikuninkuusravit ravataan Joensuun Linnunlahdella viikonloppuna 10. – 11.8.

Poninkuninkuusravit eli ”Ponkkarit”, on koko perheen tapahtuma, jossa riittää ohjelmaa ja nähtävää. Kyseessä on poniravikilpailijoiden ja raviurheilun nuorisotoiminnan vuoden päätapahtuma ja Suomen suurimmat vuosittaiset poniravit. Viikonlopun aikana ravataan yhteensä 20 kovatasoista lähtöä. Päälähdöissä A-ponit kilpailevat Ponikuninkuus- ja Ponikuningatar-titteleistä, ja B-ponien parhaat kruunataan Poniruhtinaaksi ja Poniruhtinattareksi.

LUE LISÄÄ

Kansallinen Poninäyttely Ypäjällä 10.-11.8.2019

Vuoden 2018 Supreme Champion & Overall Champion Young Pony Goldilocks Lassie sekä Reserve Supreme Champion Sammalisen Klarissa. Kuva: Pinja Kyöstilä

Kansallinen Poninäyttely on perinteinen eri ponirotujen yhteinen näyttely, monen poniharrastajan kesän kohokohta sekä koko perheen tapahtuma. Näyttely järjestetään Ypäjällä, Hevosopiston Derby- ja juhlakentällä viikonloppuna 10.-11.8. jo 42. kerran!

LUE LISÄÄ

Riitta Nylund Naisamatööriohjastajien EM-kilpailuissa Tanskassa

Riitta Nylund matkusti edustamaan Suomea 2.-3.8. Tanskassa ajetuissa Naisamatööriohjastajien EM-kilpailuissa. Kilpailu koostui yhteensä neljästä osalähdöstä, joista kaksi ajettiin perjantaina Odensessa ja kaksi lauantaina Billundissa.

LUE LISÄÄ