Suomen Ravihevoskasvattajien Säätiön nuorisostipendit haettavissa

Kuva Suomen Hippos ry:n kuvapankki/Anne Laitinen

Suomen Ravihevoskasvattajien Säätiö tukee hevostaloutta jakamalla hevosalan nuorisotoimintaan kohdennettuja stipendejä.

Suomen Ravihevoskasvattajien Säätiö ry on perustettu vuonna 1983. Säätiön perusti ja säännöt sille loi vuonna 1957 perustettu Suomen Raviurheilijan Liitto ry. Säätiötä hallinnoi ja hallituksen jäsenet valitsee Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry:n hallitus.

Säätiön tarkoitus on edistää ja tukea Suomessa tapahtuvaa hevosjalostusta. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö ylläpitää korkeatasoista siitosorikantaa ja tukee hevostalouteen liittyvää toimintaa. Stipendeinä jaettavat varat ovat peräisin säätiön hallinnoimien siitosorien varsamaksutuotoista.LUE LISÄÄ

Racing Amatööriohjastajien SM-Liigan pistetilanne Lappeenrannan 12.8. jälkeen

Kilpailijat keräävät osalähdöistä pisteitä sijoitustensa perusteella. Ohjastajan viisi parasta sijoitusta huomioidaan pistelaskussa.

Vuoden 2018 Suomen mestari ratkeaa lokakuussa, kun runkosarjan 11 eniten pisteitä kerännyttä ohjastajaa sekä hallitseva mestari Veli-Matti Kangasluoma kilpailevat finaaleissa 5.10. Kuopiossa ja 14.10. Ylivieskassa.

Mukana pistelaskussa on yhteensä 163 ohjastajaa.

1. Räisänen Janne 105
2. Bollström Henry M 85
3 Mikkanen Ville 81
4. Ranta Markku 76
5. Ojanperä Mikko 72
6. Keskitalo Teemu 71
7. Majaniemi Marko 70
8. Niva Mikael 68
9. Niskanen Raimo 66
10. Seittu Mika 65
10. Riekkinen Niko 65LUE LISÄÄ

ULHO ry:n Varsasta Derby-voittajaksi-seminaari Vermossa la 1.9.2018

Kaikille avoin Derby-seminaari Vermon istumakatsomossa la 1.9.2018 klo 12-13.30

Varsasta Derby-voittajaksi!

Miten kasvatan Derby-hevosen?

Kuinka suunnitella kilpailuttaminen?

Miten omistaja vaikuttaa mahdollisuuksiin?

Valmennustietoa, tilastoja, ilmainen sisäänpääsy Derbyyn, käsiohjelma, kahvitarjoilu ja paljon muuta!

Puhujat

Hannu Nivola, Katja Melkko, Markku Nieminen ja Timo Hulkkonen. Juontajana Kari LähdekorpiLUE LISÄÄ

Haemme toimisto-/toimitussihteeriä äitiysloman sijaiseksi

Haemme toimisto-/toimitussihteeriä Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry:n toimistolle Lahteen.

Työssäsi vastaat liiton tiedotuksesta, viestinnästä sekä jäsenlehdestä yhdessä toiminnanjohtajan ja toisen toimistosihteerin kanssa. Toimistorutiinien ja lehtityön lisäksi työskentelet mm. kilpailunjärjestämisen sekä hevoshuutokauppojen parissa. Työ on kokopäivätyötä, ja siihen liittyy myös ilta- ja viikonlopputöitä.

Etsimällämme hakijalla on

  • sekä hevos- että viestintäalan tuntemusta
  • erinomainen suomen kielen taito
  • kokemusta lehden toimitus- ja taittotyöstä sekä valokuvauksesta
    • Adobe InDesign ja Photoshop-ohjelmien käyttökokemus katsotaan eduksi
  • kokemusta tiedottamisesta eri medioissa (mm. verkkosivut, some)
  • itseohjautuva, omatoiminen työskentelyote

Toimita hakemuksesi työnäytteineen ja palkkatoiveineen SHKL:n toimistolle pe 17.8.2018 mennessä.

Lisätietoja tehtävästä antaa
toiminnanjohtaja Mitja Nummenmaa
p. 040 502 4987
shkl@kolumbus.fi

Kansallisen Poninäyttelyn parhaat FIN-nuoret 2018

Champion Young Connemara Pony Goldilocks Lassie ja SHKL:n palkintoloimi rodun parhaalle Suomessa syntyneelle nuorelle ponille. Kuva Satu Pitkänen

Connemaratamma Goldilocks Lassie voitti 41. kansallisessa poninäyttelyssä kaiken mahdollisen. Se palkittiin ensin rotunsa parhaana nuorena ponina, sitten kaikkien rotujen parhaana nuorena, parhaana connemarana ja lopulta koko näyttelyn parhaana ponina.LUE LISÄÄ

Monté- ja amatööriohjastajien PM-kilpailut Suomessa 7.-9.8.2018

Pohjoismaisten amatööri- ja montéjärjestöjen yhteistyössä järjestämä kilpailuturnee rantautuu Mikkeliin 7.8., Vermoon 8.8. ja Lahteen 9.8.2018. Montéohjastajat kilpailevat pohjoismaiden mestaruudesta neljässä osalähdössä, amatööriohjastajilla koitoksia on edessä viisi. Lähdöt ajetaan arvotuilla hevosilla, ja ohjastajat keräävät lähdöistä pisteitä sijoitustensa perusteella.

Viime vuonna kilpailut järjestettiin Billundin sekä Odensen raviradoilla Tanskassa. Tuolloin norjalaiset Helene Kolle ja Elisabeth Jensen nappasivat kirkkaimmat sijoitukset montéssa Suomen Mervi Laurilan sijoittuessa hienosti kolmanneksi.

Amatööriohjastajien kilpailussa tanskalainen ”Skiven seppä”, puolustava mestari Dennis Kristiansen kohtaa tutun haastajan. Viime vuonna Tanskassa Suomen Janne Räisänen jäi vain pisteen päähän mestaruudesta ja hänen kanssaan tasapisteissä kolmanneksi sijoittui Juha-Pekka Ahonen.

Tänä vuonna Suomen montéjoukkuetta tähdittävät Karoliina Sinkkilä, Nelly-Janiika Korpikoski ja Jenni Kaija. Suomen amatööriohjastajajoukkueen muodostavat viime vuoden SM-kilpailun kolme parasta: Veli-Matti Kangasluoma, Janne Räisänen ja Hannu Korpi.LUE LISÄÄ

Amatööriohjastajien MM Argentiinaan, Juha-Pekka Ahoselle viides sija

Kuten totuttua, mestaruusmitalit ratkottiin vain parin pisteen marginaalieroilla. Suomen edustaja Juha-Pekka Ahonen otti osaa neljään osalähtöön, joissa tuloksina oli kaksi kakkossijaa, yksi kolmas sija ja yksi hylkäys, joista pistesaalis karttui 21 pisteen verran. Samalla pistemäärällä neljänneksi sijoittui Norjan Einar Nedrebö. Mitali jäi kolmen pisteen päähän.LUE LISÄÄ

Racing amatööriohjastajien SM-liigan pistetilanne Forssan 27.7. jälkeen

Kilpailijat keräävät osalähdöistä pisteitä sijoitustensa perusteella. Ohjastajan viisi parasta sijoitusta huomioidaan pistelaskussa.

Vuoden 2018 Suomen mestari ratkeaa lokakuussa, kun runkosarjan 11 eniten pisteitä kerännyttä ohjastajaa sekä hallitseva mestari Veli-Matti Kangasluoma kilpailevat finaaleissa 5.10. Kuopiossa ja 14.10. Ylivieskassa.

1. Räisänen Janne 92
2. Bollström Henry M 82
3. Mikkanen Ville 81
4. Ojanperä Mikko 72
5. Niskanen Raimo 66
6. Seittu Mika 65
6. Ranta Markku 65
8. Keskitalo Teemu 60
8. Riekkinen Niko 60
10. Puosi Kari 58
10. Ahtiainen Mika 58
12. Hakala Keijo 57
12. Majaniemi Marko 57LUE LISÄÄ

Juha-Pekka Ahonen edustaa Suomea amatööriohjastajien MM-kilpailuissa Belgiassa 26.-29.7.2018

Vuoden 2016 amatööriohjastajien Suomen mestari Juha-Pekka Ahonen edustaa Suomea Belgiassa ajettavissa amatööriohjastajien MM-kilpailuissa.

Mestaruus ratkeaa lauantaina ja sunnuntaina ajettavissa raveissa Tongerenin ja Waregemin raviradoilla. Ohjastajat keräävät lähdöistä pisteitä sijoitustensa perusteella, ja suurimman pistesaaliin kerännyt voittaa. Kilpailu ajetaan paikallisilla, arvotuilla hevosilla, joten arpaonnellakin on sijansa.LUE LISÄÄ

Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS) puhuttaa puoliverikasvattajia

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 3/18

Puoliverihevosilla esiintyvä vakava ja käytännössä aina varsan lopetukseen johtava perinnöllinen, resessiivisesti periytyvä sairaus Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS) aiheuttaa varsalle erittäin ohuen ihon ja jopa syntymässä avoimen vatsan. Tilanteeseen ei ole hoitoa, varsa on elinkelvoton ja joudutaan eläinsuojelullisista syistä lopettamaan heti tilanteen selvittyä. Ainoa keino välttyä WFFS:ltä on pitää huolta, ettei tule parittaneeksi kahta ominaisuuden kantajaa.

LUE LISÄÄ

Jaksa menestyä!

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 3/18

Suomen Ratsastajainliiton, Suomen Hippos ry:n ja Suomen Ravivalmentajat ry:n yhteistyössä Hevoset-messuilla järjestämä seminaari käsitteli hevosalan yrittäjien jaksamista työssään. Tavoitteena on, että myös tämän alan yrittäjät ajattelisivat jo toiminnan alkutaipaleella itseään yrityksensä tärkeänä voimavarana, koska työkyvyn ylläpitäminen on inhimillisesti ja taloudellisesti kannattavaa.

LUE LISÄÄ

Mikkelin vauhtiviikonlopussa nähtiin upeita suorituksia

Tähen Toivomus ja perinteitä kunnioittava purppuraloimi. Kuva Suomen Hippos ry/Lotta Kosonen

Huiput kohtasivat perinteiseen tapaan Mikkelissä heinäkuun puolivälissä St. Michel-viikonlopun merkeissä. Slogan ”Vauhti. Riittää.” piti tälläkin kertaa paikkansa.

SHKL:n omat kilpailut, 60-vuotisjuhlaansa viettävä kylmäverihevosten Suurmestaruusajo sekä SHKL:n PikkuSuurmestaruus-Varsakunkku-esikisa-nimeä kantava nelivuotiaiden suomenhevosten koitos. Varsakunkku ry:n hallinnoiman Varsakunkku-kilpailun ensimmäinen finaali ratkottiin sunnuntaina viisivuotiaiden kesken.LUE LISÄÄ

Lämminveristen Suurmestaruusajo 2018

Porissa torstaina 19.7. ajettavaan lämminveristen Suurmestaruusajoon ilmoitettiin 16 hevosta, joten kilpailussa ajetaan kaksi karsintalähtöä. Kummankin karsinnan kuusi parasta pääsevät mukaan finaaliin, jonka voittajalle on luvassa 20.000 euron ykköspalkinto. Finaali ajetaan vielä samana iltana ravien viimeisenä lähtönä.

4. lähtö klo 19:15 Lämminveriset ryhmäajo 2100 m Avoin Kivikylän Kotipalvaamo Lv Suurmestaruus 2018 karsinta I P. 3000 e. (3000-1500-900-600-300-300)
# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Zigge Silvio  /  Tommi Kylliäinen 2100: 1 11,3aly 15,1ke 107 547 €
2 Callela Eliza  /  Markku Nieminen 2100: 2 12,1aly 15,5ke 178 127 €
3 Jonesy  /  Tuomas Korvenoja 2100: 3 10,7aly 14,5kp 516 483 €
4 T.Rex  /  Mika Forss 2100: 4 10,5aly 14,0ke 210 507 €
5 Bret Boko  /  Ari Moilanen 2100: 5 10,3aly 14,7pi 464 810 €
6 Rocket Zet  /  Jukka Torvinen 2100: 6 10,6aly 13,3kp 190 137 €
7 Top Of The World  /  Hannu Torvinen 2100: 7 10,7aly 14,4ke 212 492 €
8 D.D.’s Hitman*  /  Jorma Kontio 2100: 8 9,1aly 18,2pi 313 295 €
5. lähtö klo 19:35 Lämminveriset ryhmäajo 2100 m Avoin Kivikylän Kotipalvaamo Lv Suurmestaruus 2018 karsinta II P. 3000 e. (3000-1500-900-600-300-300)
# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Star Martini  /  Mika Forss 2100: 1 10,9aly 15,5ke 163 257 €
2 Jontte Boy  /  Tuomas Korvenoja 2100: 2 11,1aly 14,8ke 350 134 €
3 Still Loving You  /  Markku Nieminen 2100: 3 12,5ake 13,8ke 127 228 €
4 Sahara Rouge  /  Niko Jokela 2100: 4 12,4aly 13,9ke 73 955 €
5 Sentry  /  Tommi Kylliäinen 2100: 5 10,9aly 156 327 €
6 Stricker  /  Antti Teivainen 2100: 6 12,2aly 13,9ke 143 625 €
7 Attack Diablo  /  Santtu Raitala 2100: 7 10,9aly 13,8ke 365 546 €
8 Your So Vain  /  Jorma Kontio 2100: 8 8,9aly 550 051 €

Näihinkin raveihin pääset maksutta sisään näyttämällä SHKL:n jäsenkorttia.

 

Lisää aiheesta:

Suurmestaruusravien lähtölistat valmistuneet! (porinravit.fi)

Raveissa arvotaan Kivikylän kotipalvaamon herkkukori! Osallistu arvontaan täyttämällä arvontalipuke totohallissa.

Kivikylän Kotipalvaamon Lämminveristen Suurmestaruus (porinravit.fi)

Suurmestaruusajo ja SHKL:n PikkuSuurmestaruus 4-vuotiaille Mikkelissä 14.7.2018

60-vuotias kylmäverihevosten Suurmestaruusajo on upea, perinteikäs koitos. Tänä vuonna vauhtimailin voittaja palkitaan 20.000 eurolla.

SHKL:n jäsenkortilla pääset Mikkelin raveihin maksutta lauantaina 14.7.2018. Lue lisää.

Suurmestaruusajo 2018

1 Polara / Antti Tupamäki

19,0aly 25,6ke 318.005 €

Polara, kuva Suomen Hippos ry kuvapankki/Ilkka Nisula

 

2 Vixen / Santtu Raitala

21,9aly 24,0ke 145.250 €

Vixen, kuva Anu Leppänen/Ravinetti

3. Tähen Toivomus / Henri Bollström

21,2ake 21,4ke 226.466 €

Tähen Toivomus, kuva Suomen Hippos ry:n kuvapankki/Teemu Kangas

 

4 Vitter / Mika Forss

18,5aly 22,9ke 274.140 €

Vitter, kuva Suomen Hippos ry:n kuvapankki/Sini Tuhkunen

5 Välähdys / Harri Kotilainen

19,4aly 22,1ke 313.770 €

Välähdys, kuva Anu Leppänen/Ravinetti

 

6 Vieskerin Valo / Pertti Niveri

21,3aly 22,9kp 207.570 €

Vieskerin Valo, kuva Anu Leppänen/Ravinetti

7 Camri / Terho Rautiainen

20,8aly 22,6ke 307.054 €

Camri on kaksinkertainen Suurmestari vuosilta 2016 ja 2017. Kuva Suomen Hippos ry:n kuvapankki/Ilkka Nisula

8 Metkutus / Juha-Matti Paavola

20,aly 23,7ke 204.789 €

Metkutus, kuva Anu Leppänen/Ravinetti

 9 Diktaattori / Esa Holopainen

22,3aly 23,8ke 410.570 €

Diktaattori, kuva Suomen Hippos ry:n kuvapankki/Ilkka Nisula

10 Tulinko / Jussi Miettinen

22,1aly 23,7ke 104.115 €

Tulinko, kuva Suomen Hippos ry:n kuvapankki/Pirje Fager-Pintilä

 

SHKL:n PikkuSuurmestaruus 4-vuotiaille suomenhevosille

Nuoret tulevaisuuden tähdet pääsevät tositoimiin heti seuraavassa lähdössä, kun nelivuotiaiden suomenhevosten oma PikkuSuurmestaruus starttaa. Lähdön voittaja palkitaan 5.000 eurolla.

13. lähtö klo 18:35 Suomenhevoset tasoitusajo 2120 m 4-v. SHKL:n PikkuSuurmestaruus, Varsakunkku-esikisa Tammat 20m hyv. P. 5000 e. (5000-2500-1500-1000-500-500)
# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Oi Emma  /  Kari Innanen 2100: 1 39,6ke 0 €
2 Tupla-Siro  /  Tero Lahtinen 2100: 2 31,1ke 8 200 €
3 Saileh  /  Samuli Innanen 2100: 3 32,5ke 2 200 €
4 Eskolan Jyräys  /  Henri Bollström 2120: 1 29,4ake 33,1ke 2 900 €
5 Puhti-Veikko  /  Jukka Torvinen 2120: 2 31,0ke 6 700 €
6 Vixeli  /  Tapio Perttunen 2120: 3 27,4ake 28,6ke 15 000 €
7 Sippimies  /  Mika Forss 2120: 4 29,7ake 31,7ke 3 750 €