
Vastuullisuus on hevosalan valttikortti
- Posted In : Lehti , edunvalvonta, hevosvaltiopäivät, Hevosvaltiopäivät 2022
- 0 : comment
Kuva: Suomen Hippos ry/Juho Hämäläinen
Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 5/22
Kolmatta kertaa järjestetyt Hevosvaltiopäivät alkoivat ulkotilaisuudella, jonka avaussanat lausui Eduskunnan Hevosystäväinseuran puheenjohtaja, Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski.
Eduskuntatalon portailla tervehdyksensä esittivät lähes kaikkien eduskuntaryhmien edustajat. Vuorollaan äänessä olivat Jari Myllykosken jälkeen Raimo Piirainen (sd), Leena Meri (ps), Sofia Vikman (kok), Hilkka Kemppi (kesk), Hanna Holopainen (vihr), Merja Kyllönen (vas), Anders Norrback (r), Peter Östman (kd) ja Karoliina Kähönen (liik). Heidän lisäkseen puheenvuoron käyttivät edellinen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) sekä puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk). Valitettavasti kansanedustajat olivat itse seminaarin aikana sidottu muihin tehtäviin. Auditoriossa pidetyn seminaarin saapui avaamaan maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen.
