Haussa amatööriohjastajia Solvallan Elitloppet-viikonlopun amatöörilähtöön

AmatörEliten -lähtö ajetaan sunnuntaina 25.5. samana päivänä itse Elitloppet-päälähdön kanssa 150.000 kruunun ykköspalkinnosta.

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry voi nimittää kaksi ohjastajaa Suomen edustajaksi tähän lähtöön. Valitsemme ohjastajat hakemusten perusteella seuraavin perustein:

  • Koko uran statistiikka painottaen selvästi kahden viimeisen vuoden menestystä (voitot ja voittoprosentti)
  • Vähintään 10 voittoa uralla (järjestäjän vaatimus)
  • Hyvä englannin kielen taito (järjestäjän vaatimus)
  • Henkilöllä ei ole saanut koskaan olla ammattilisenssiä (järjestäjän vaatimus)
  • Etusijalla ohjastajat, jotka eivät ole aiemmin päässeet ajamaan ulkomailla ohjastajakilpailuissa

Matka on omakustanteinen omatoimimatka eli SHKL ei lähetä edustajaa kuskien mukaan.
Valituille ohjastajille on varattu järjestäjän toimesta omakustanteinen hotellimajoitus lauantai 24.5.–maanantai 26.5. Mornington-hotellista (10 minuutin ajomatka Solvallasta), jonka kustannus on arviolta 138 €/yö. Majoituksen saa järjestää/valita myös itse.

Vapaamuotoiset hakemukset tulee lähettää viimeistään maanantaina 24.3. klo 14 sähköpostilla  toimisto@shkl.net. Lisätietoja Mitja Nummenmaa p. 040-5024987.

SHKL Hevosenomistajapokaali Fuego Combolle – Pekka Korven talliin odotettu kaksoisvoitto

Ennakkoasetelmat SHKL Hevosenomistajapokaaliin antoivat odottaa kaksoisvoittoa Pekka Korven valmennettaville, olivathan hienot tammat vieneen kumpainenkin voitot myös karsinnoissa. Jännitettävää jäi lähinnä vain siihen, kumpi näistä on maalissa ensimmäisenä. Tänään pidemmän korren veti Hannu Torvisen ohjastama Fuego Combo (i. Express Duo) hienolla ajalla 16,1ake. Voittajan kasvattajat sekä omistajat ovat Star-Racing Oy & Wipunen varainhallinta Oy. Ykköspalkinto oli 18.000 euroa. Arctic Fiona oli samalla ajalla hyvä kakkonen ja Ancio ylsi hienosti kolmanneksi jääden kärkikaksikosta kolme kymmenystä.

Kuvat: Iita-Maria Ahtiainen

Racing amatööriohjastajien SM-liigan finalistit 2024 esittäytyvät

Racing Amatööriohjastajien SM-liiga huipentuu kaksiosaiseen finaaliin. Ensimmäinen finaalipäivä on 6.10.2024 Ylivieskassa ja toinen osa puolestaan 13.10.2024 Kuopiossa. Kiitämme tässä vaiheessa liigalähtöihin hevosia ilmoittaneita valmentajia. Finaaleissa ohjastajat arvotaan ilmoitetuille hevosille. Sarjat löytyvät Hepasta – ilmoita hevosesi mukaan kilpailemaan hyvistä palkinnoista!

LUE LISÄÄ

SHKL Hevosenomistajapokaalin supersakkomaksu

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry järjestää vuosittain Hevosenomistajapokaali-kilpailun 2-vuotiaille lämminverisille. Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki 2-vuotiaat lämminveriset, joista on maksettu sääntöjen määräämä ennakkoilmoittautumismaksu. Mikäli hevosta ei ole maksettu mukaan kilpailuun 15.5. mennessä säännöissä mainituin tavoin, voi hevosen ilmoittaa silti karsintoihin ns. supersakkomaksulla 2.000 euroa, joka tulee olla maksettuna kaksi pankkipäivää ennen karsintaan ilmoittamista. SHKL Hevosenomistajapokaalin säännöt

LUE LISÄÄ

Racing Amatööriohjastajien SM-liigan pistetilanne kärjen osalta Kuopion 13.9.2024 jälkeen

Amatööriohjastajien SM-liigan pistetilanne kärjen osalta Kuopion 13.9. jälkeen, kun jäljellä on enää Ylivieska 16.9., Vermo 18.9. ja Mikkeli 20.9. Ohjastajan viisi parasta sijoitusta huomioidaan pistelaskussa: keskimmäisessä sarakkeessa on ns. poistuva piste eli kokonaispistesaldoa kasvattaakseen tulee saada isompi pistemäärä jäljellä olevasta lähdöstä.

LUE LISÄÄ

Ennakkomaksukilpailuissamme mukana olevat hevoset 3. erien jälkeen

Sekä SHKL Hevosenomistajapokaalin että Pohjantähti Lämminveristen Suurmestaruusajon viimeiset maksuerät ovat erääntyneet ja mukana olevien hevosten listat julkaistu.

Kaksivuotiskilpailu SHKL Hevosenomistajapokaali

Pohjantähti Lämminveristen Suurmestaruusajo

Ellei hevosesi tässä vaiheessa ole mukana näissä kilpailuissa, tutustu kunkin kilpailun säännöistä löytyvään supersakkopykälään.

Evartti suurmestaruus 2023

(Päättynyt) St Michel -lippuarvonta SHKL:n jäsenille

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry arpoo 20 kpl kahden hengen lippupaketteja St Michel -sunnuntaille 14.7. Arvontavoittajien tulee olla SHKL ry:n jäseniä ja vuoden 2024 jäsenmaksu maksettuna. Arvonta suoritetaan 8.7.2024 (päivällä) ja voittajiin otetaan yhteyttä lomakkeessa annettuun sähköpostiosoitteeseen. 

Arvontaan voit osallistua tästä löytyvällä lomakkeella: (lomakelinkki poistettu arvontaa varten)

Arvonta suoritettu 8.7.2024, voittajille lähetetty sähköpostia. Voittajat ovat: Marianne N., Nina J-H., Roope K., Johanna K., Krista T., Nora H., Hannele R., Miia M., Janita A., Mari K., Anna J., Minna P., Susanna M., Seija P., Tea P., Tarja L., Sirkka S., Jarkko K., Elisa H., Anne-Mari H.

Huomaathan, että SHKL:n jäsenkortilla on lauantaina ilmainen sisäänpääsy, nollahintaisen lipun saa korttia vastaan portilta. Kortti mukaan raveihin!

Mikäli sunnuntain liput kiinnostavat, eikä arpaonni suosi tässä arvonnassa, sunnuntain lipuista jäsenet saavat koodilla SHKL2024 alennusta (tämä alennus vain verkkokaupasta). Jäsenhinta 15 €, normaalihinta 25 €.

Ylläolevassa kuvassa viime vuoden Suurmestari Evartti, kuva Suomen Hippos/Maisa Hyttinen

Racing amatööriohjastajien SM-kulta Henry M. Bollströmille!

Amatöörifinaalit ajetaan perinteiseen tapaan kaksiosaisena, ja Kuopion ratkaiseviin finaaleihin lähdettiin Veera Vekolan ja Marko Hautamäen johtoasemista, piste-erojen ollessa kärjen osalta pieniä.

Vekola paranteli asemiaan voittamalla Kuopion ensimmäisen finaalilähdön. Voittoajokkina oli Sublime Soa. Toiseksi lähdössä ohjasti Toni Ripatti ja kolmanneksi Henry M. Bollström.

Toisessa finaalilähdössä voiton vei Bollström hevosella Peak C.R. Seven Janne Lukkarin ja Suvi Vaittisen viedessä seuraavat sijat.

Ratkaisevassa finaalissa voiton narutteli Queen’s Visalla Toni Ripatti, jonka pistesaldo nousi kohisten. Toiseksi ohjasti Jani Peräsalo ja kolmanneksi viime vuoden mestari Sami Nummi.

Bollström varmisti neljännellä sijallaan 61 pistettä SM-kultamitalin. Veera Vekolan pisteet 54 oikeuttivat hopeaan, Sami Nummi ohjasti 49 pistettä ja kolmannen sijan. Nummen jälkeen oli pisteissä tasaista: Toni Ripatilla oli 48, Marko Majaniemellä 47, Janne Lukkarilla 46 ja Suvi Vaittisella 45 pistettä. Seuraavien sijojen pisteet olivat: Marko Hautamäki 43, Miia Salminen 38, Elmeri Pussi 34, Jani Peräsalo 32 ja Victor Björkroth 32.

Pistetaulukko

Palkintojenjaossa keskellä mestari Henry M. Bollström, vasemmalla toiseksi sijoittunut Veera Vekola ja oikealla pronssimitalisti Sami Nummi.

Kiitämme kaudesta liigan yhteistyökumppania Racing-rehuja, karsintoja järjestäneitä ratoja, finaaliratoja (Ylivieska ja Kuopio) sekä SHKL:n alueyhdistyksiä. Tasapainoisen kauden mahdollisivat hevosia lähtöihin ilmoittaneet valmentajat – sydämellinen kiitos heille sekä hevosten omistajille!

Finaalin kuvat otti Marja Pylkkänen.

Sublime Soa toi Veera Vekolalle tärkeän finaalilähtövoiton.
Henry M. Bollströmin voittoisa ajokki Kuopion finaaleissa oli Peak C.R. Seven.
Toni Ripatti onnistui Queen’s Visan ohjaksissa.

Onnea mitalisteille!

SHKL Hevosenomistajapokaali Arctic Estellelle

SHKL Hevosenomistajapokaalin suurimmat setelit, 18.000 euron ykköspalkinto, menivät tuttuun osoitteeseen. Star-Racing Oy:n kasvattama ja omistama tamma kesti suosikin paineet ja piti hienosti kirineen vastustajansa takanaan. Arctic Estellea valmentaa Pekka Korpi ja ohjaksissa tänään tuurasi Santtu Raitala. Toiseksi finaalissa sijoittui Hannu Torvisen One Of samalla kilometriajalla voittajan kanssa. Kolmas oli Antti Teivaisen ohjastama BWT Jackpot.

Kuvat: Jokimaan ravit, Iita-Maria Ahtiainen

Racing Amatööriohjastajien SM-liigan pistetilanne

Liigan pistetilanne on laskettu Turun 13.7. jälkeen ja mukaan on nyt aiemmasta poiketen huomioitu myös Oulun 22.6. jaetun sarjan pisteet. Kolmenkymmenen kärki:

30 kärjen ulkopuolella ovat tässä vaiheessa seuraavat nimet: Takaluoma Markus 29 Grönstrand Terno 27 Lahtinen Niclas 27 Oikarainen Santeri 26 Suonperä Jani 26 Markkanen Milla 24 Vimpari Harri 24 Hautamäki Marko 23 Honkanen Pekka 23 Oksanen Eetu 22 Hakala Minna 21 Kinnunen Antti 21 Laurukainen Antti 21 Miettunen Elina 21 Määttänen Kimmo 21 Palojärvi Kaarlo A 21 Peräsalo Jani 21 Tomperi Jussi 21 Åkerlund Kari 21 Reijonen Juha 20 Kivelä Petteri 19 Pekkarinen Olli 18 Majala Esko 17 Kuusela Markku 16 Oja-Nisula Olavi 16 Peränen Mikko 16 Ristola Antti 16 Sarkkinen Jonna-Jasmiina 16 Uusi-Marttila Henri 14 Föhr Ilkka 13 Hautala Markku 13 Kiiski Markus 13 Niemelä Jonne 13 Oikarainen Juho 13 Puosi Kari 13 Routalammi Tiina 13 Sulin Tero 13 Pehkonen Henri 11 Autio Jari 10 Espo Neea 10 Haikarainen Jari 10 Hautamäki Sara 10 Kilvensalmi Aappo 10 Lehtimäki Ari-Jukka 10 Palojärvi Kari 10 Parviainen Marika 10 Salonen Ilkka 10 Taipale Maiju 10 Vilenius Tomi 9 Virtanen Timo 9 Autio Kristian 8 Eve Ari 8 Ketola Kauko 8 Miettinen Jussi 8 Muukki Marko 8 Pellinen Marko 8 Pikkarainen Ari 8 Ranta Aarne 8 Salo Toni 8 Vasala Tuomas 8 Vuorenmaa Vesa 8 Anttonen Eemeli 7 Hiiri Jukka 7 Innanen Olli 7 Kehusmaa Jukka 7 Koivurova Tommi 7 Koivusaari Heini 7 Niemistö Mikko 7 Ojanperä Mikko 7 Penttilä Anu 7 Forss Markus 6 Hyvönen Asko 6 Karen Mikko 6 Nieminen Toni 6 Niva Mikael 6 Partanen Harri 6 Rautanen Risto 6 Rautiainen Mika 6 Talasmäki Kari 6 Alikoski Juha 5 Elfving Markku 5 Grönstrand Ville 5 Hakala Joni 5 Hiltunen Anna 5 Jutila Mikko 5 Karhu Matti 5 Kukkohovi Jouni 5 Lehtonen Riku 5 Nykänen Jarno 5 Ripatti Antti 5 Ruuskanen Jari 5 Rytkönen Heikki 5 Hakala Keijo 4 Huuskola Heta 4 Johansson Markku 4 Laine Minna 4 Myllyharju Jouni 4 Niskanen Arto 4 Nuutinen Pauli 4 Noronen Ari 3 Silvennoinen Pasi 3 Valli Veera 3 Ahtiainen Matti 2 Honkonen Jenny 2 Koivisto Sebastian 2 Regina Vesa 2 Falin Esko 0 Flink Henry 0 Hakkarainen Susanne 0 Hyötyläinen Eero 0 Iivonen Piia 0 Isomäki Robert 0 Laaksonen Vilppu 0 Laurila Tuomo 0 Lindfors Anniina 0 Luoma Pauli 0 Määttänen Tuomo 0 Naukkarinen Eeva 0 Nummi Sami 0 Palojärvi Iina 0 Pelkonen Hannu 0 Peltonen Pasi 0 Rantanen Teuvo 0 (myös tämä lista on laskettu 14.7.)

Kohti Mikkeliä – Suurmestaruuden lähtölista julkaistu!

Suurmestaruusajon lähtölista on julkaistu. Perinteikkään kilpailun voitosta ajetaan lauantaina lähdössä 12. Mikkelissä asettuu viivalle 10 kivenkovaa valjakkoa, joista monella on varmasti mielessä kuninkuuskisan viimeistely! Osallistujista kolme oria on jo aiemmin voittanut Suurmestaruuden. Lähdön ensimmäinen palkinto on 25.000 euroa!

Lauantai 15.7.2023 L12, Suurmestaruusajo, lähtölista:

  1. Evartti / Santtu Raitala
  2. Caijus / Ari Moilanen
  3. H.V. Tuuri / Iikka Nurmonen
  4. Parvelan Retu / Hannu Torvinen (viime vuoden voittaja, artikkelikuvassa)
  5. Herra Heinämies / Jukka Torvinen
  6. Nyland* / Antti Ala-Rantala
  7. Pyörylän Paroni / Esa Holopainen
  8. Stallone / Antti Teivainen
  9. Enon Vilppi / Jari Autio
  10. Sheikki / Arto Hammar

Myös 3-vuotiaiden PikkuSuurmestaruus on kerännyt ilahduttavasti mukaan 12 nuorta lupausta.

Mikkelliin mänijöitä?

SHKL:n jäsenet saavat sunnuntaina 10 euron alennuksen päivälipusta ennakkoon ostettuna verkkokaupasta stmichel.fi koodilla SHKL2023.

Mikkelin raviviikonloppuna on monenmoista oheisohjelmaa, joista osassa taustalla on paikallisyhdistyksemme Etelä-Savon Hevosenomistajat ry – kannattaa kurkata myös heidän Facebook-sivunsa! Ohjelmassa ainakin:

  • Lauantaina klo 12.30 paneelikeskustelu aiheesta ”Mistä tunnistaa huippuyksilön?” Panelisteina Seppo Suuronen, Kari-Markku Karjalainen ja Jukka-Pekka Kauhanen. Paikkana Saimaa Stadiumin aula.
  • Sunnuntaina klo 12.30 keskustellaan aiheesta ”Huippuhevosen valmentaminen varsasta suurkilpailuihin”. Tappi Hoikka haastattelee Saimaa Stadiumin aulassa moninkertaista StMichel -vierasta Petri Salmelaa. Tervetuloa kuulemaan ja kyselemään, miten huipulla pysytellään vuodesta toiseen!
  • Kannustusjoukkuekisa Suurmestaruusraveissa 15.7. Suurmestaruuslähdön hevosten kannustajien lisäksi osallistua voivat kaikkien lauantaipäivänä kilpailevien hevosten fanit! Palkintona on 10 kpl pääsylippuja StMichel sunnuntaille ensi vuodeksi, sekä piknikherkkukori. Kisaan voi ilmoittautua Etelä-Savon Hevosenomistajien teltalla. Voittaja julkistetaan suurmestaruuslähdön jälkeen.
  • Hevosenomistajien teltalla St Michel -raveissa pääsee myös ponikaupoille! Vuoden 2019 Pienmestari Pomona II ensimmäinen varsa Peter The Great huutokaupataan raveissa, tarjouksia voi jättää sunnuntaihin klo 16 saakka. Ponin näkee myös paikan päällä sunnuntaina. Tervetuloa kaupoille! Teltalla myös kimppahevostori.

Jäsenkortista on hyötyä myös StMichel -viikonlopun lauantaina, jolloin ajetaan Suurmestaruusjo. SHKL:n jäsenkortilla vapaa pääsy lauantaina. Vapaalippu lunastetaan sisääntuloportilta jäsenkorttia vastaan.

Lisätietoa StMichel-raveista Hevosenomistaja-lehden ilmoituksesta

Lakan Leija toistamiseen Jämsän Ämmän ajon voittoon

Jämsässä ajettiin 9.7.2023 Jämsän Ämmän ajo, jossa kilpaili 12 upeaa kuningatarkandidaattia. Viime vuoden tapaan ykköspalkinnon pokkasi Lakan Leija, jonka omistaa Mikko Tuomaala. Tamman kasvattaja on Maatalousyhtymä Tuomaala. Valmentaja on Erkki Tuomaala ja ohjaksissa tuttuun tapaan Santtu Raitala. Ykköspalkinto oli lähdössä 5.500 € ja voittoaika 24,6ake. Toiseksi tuli Virin Varpu ja kolmanneksi Lumi-Oosa, molemmat ajalla 24,8ake. Onnea kaikille hienoille tammoille ja menestystä kohti kuningatarkilpailua!

Kuva: Jannika Jokinen

Tulokset Heppa-järjestelmässä

Jämsän Ämmän ajo tulevana sunnuntaina 9.7.2023 – osallistujat esittelyssä

Tulevat kuningatarkandidaatit kilpailevat Jämsän Ämmän tittelistä avoimessa kylmäveristen tammalähdössä Jämsässä sunnuntaina 9.7.2023!

Onnea matkaan kaikille hienoille kuningatarkilpailuun tähtääville tammoille! SHKL on myös tänä vuonna lähdön yhteistyökumppani. Jämsän Ämmän ajo ajetaan päivän 7. lähtönä. Ensimmäisen palkinnon suuruus on 5.500 €.

Lue lisää Jämsän raveista seuran kotisivuilta Jamsanraviry.com 

Jämsän Ravi ry löytyy myös Facebookista ja Instagramista!

Lähdön osallistujat esittelyssä Jämsän ravien sivulla

StMichel-liput arvottu – huomaa myös muut jäsenedut StMichelin sisäänpääsyyn!

Järjestimme tällä viikolla pikaisen arvonnan vain jäsenille, ja palkinnoiksi arvoimme 20 kpl kahden hengen lippupaketteja StMichel-sunnuntaille. Arvonta oli avoinna 3. – 6.7.2023 välisenä aikana ja siitä tiedotettiin somekanavillamme sekä kotisivujen ajankohtaista-uutisessa. Voittajille on lähetetty pdf-liput arvonnassa annettuun sähköpostiosoitteeseen. Kannattaa siis katsoa sähköposti tai jos nimi voisi täsmätä listassa oleviin, eikä postia ole tullut perjantai-aamupäivän aikana, kannattaa katsoa myös sähköpostin roskapostikansio.

Voittajat:
Susanna I., Pekka I., Juha V., Jouko T., Minna S., Minna V., Ritva T., Helena S., Mari R., Pirjo K., Joonas F., Minna R., Jan-Erik H., Susanna T., Lea L., Anne K., Anne V., Susanna R., Esa L, Satu L.

Arvonnan yhteydessä äänestettiin mieleenpainuvinta Suurmestaria ja kolme hevosta erottui vastauksissa hyvinkin selkeästi. Viesker sai äänistä lähes neljänneksen (24,4%) ja seuraavaksi eniten väkeä olivat sykähdyttäneet Tähen Toivomus sekä Evartti. Kumpikin näistä sai äänistä 17,8%.

Eikö arpaonni suosinut?

SHKL:n jäsenet saavat sunnuntaina 10 euron alennuksen päivälipusta ennakkoon ostettuna verkkokaupasta stmichel.fi koodilla SHKL2023.

Mikkelin raviviikonloppuna on monenmoista oheisohjelmaa, joista osassa taustalla on paikallisyhdistyksemme Etelä-Savon Hevosenomistajat ry – kannattaa kurkata myös heidän Facebook-sivunsa!

Jäsenkortista on hyötyä myös StMichel -viikonlopun lauantaina, jolloin ajetaan Suurmestaruusjo. SHKL:n jäsenkortilla vapaa pääsy lauantaina. Vapaalippu lunastetaan sisääntuloportilta jäsenkorttia vastaan.

Lisätietoa StMichel-raveista Hevosenomistaja-lehden ilmoituksesta

St Michel -lippuarvonta jäsenille (arvonta päättynyt, oli aktiivinen 3.– 6.7.2023)

Vastaa kysymyksiin ja voita kahden hengen liput St Michel -ravien sunnuntaipäivälle 16.7.2023 (yhden lipun normaalihinta St Michel -verkkokaupassa á 25 €). Arvomme 20 kpl 2 hengen lippupaketteja, joten yhden palkinnon arvo on 50 €. Ilmoitamme voitosta henkilökohtaisesti sähköpostilla 7.7.2023, varmistuthan siis, että annat osallistuessasi toimivan sähköpostiosoitteen ja kannattaa seurata myös sähköpostin roskapostikansiota.

Arvontalomakkeessa valitaan oma suosikki tämän vuosituhannen Suurmestaruus-voittajista (nämä hevoset ovat listattuna arvontalomakkeeseen). Lomakkeessa kysytään jäsennumeroa, joten löydät sen jäsenkortistasi.

Huomaathan, että arvontaan voi osallistua vain jäsenosiosta löytyvällä lomakkeella. Arvontapalkinnon voi voittaa vain SHKL:n jäsen, joka on maksanut v. 2023 jäsenmaksunsa. Jäsenmaksun tila tarkastetaan 7.7.2023.

HUOM! Viimeinen mahdollinen päivä osallistua arvontaan on torstai 6.7.2023 –vastaa siis pian. Onnea arvontaan! ARVONTA PÄÄTTYNYT!

Ellei arpaonni suosi, sunnuntain St Michel -lippuja voi ostaa jäsenetuhintaan lippukaupasta. Sunnuntain päivälipuista 10 € alennus ennakkoon ostettuna, koodilla SHKL2023. Muistathan, että SHKL:n jäsenkortilla pääset seuraamaan ilmaiseksi raveja lauantaina 15.7.2023, jolloin ohjelmassa on mm. hieno Suurmestaruusajo. Jäsenkortti mukaan!

Lisäys 7.7.2023: Arvonta päättynyt ja arvontalomakkeen linkki piilotettu, voittajille ilmoitetaan asiasta pian!

Varsahuutokauppa lähestyy – varsalista julkaistu

Listalla on 112 varsaa. Varsalista on tässä vaiheessa isäoriiden aakkosjärjestyksen mukaisessa järjestyksessä. Voit etsiä tiettyä varsan nimeä, isää, emää tai emänisää painamalla ctrl +f ja kirjoittamalla kenttään halutun nimen. Sivulta löytyy myös linkki excel-taulukkoon, mistä löytyvät samat tiedot.

Varsat löydät sivulta: hevoshuutokaupat.fi

Sukuselvitykset, videot, lisäkuvat ja varsakohtaiset omat sivut julkaistaan myöhemmin, samoin kuin myyntijärjestys.

Huutokauppa järjestetään Ypäjän Hevosopistolla 8.9.2023. Huutokauppa alkaa kello 18, mutta varsat saapuvat alueelle jo klo 12 alkaen, jolloin niihin voi tutustua iltapäivän ajan.

Ota seurantaan myös Varsahuutokaupan Facebook-sivu, jolloin päivitykset tavoittavat sinut nopeasti.

Lipunmyynti syyskuiseen varsahuutokauppaan on myöskin alkanut ja tänä vuonna liput sekä huutokauppaluettelot voi hankkia Liveton järjestelmän kautta. Löydät painikkeen huutokauppojen etusivun oikeasta reunasta ja tästä eteenpäin pääsee noudattamalla annettuja ohjeita.

Huutokauppaluettelot saapuvat painosta arviolta elokuun puolenvälin jälkeen. Mikäli valitset huutokauppaluettelon kotiin postitettuna, se lähetetään sinulle mahdollisimman pian sen jälkeen, kun luettelot ovat saapuneet painosta. Luetteloita tullaan myymään tuttuun tapaan myös useimmilla raviradoilla sekä myös itse tapahtumassa.