Tarkennus lehdessä 5/2018 olleeseen lääkityskirjanpito-opastukseen

Lokakuussa ilmestyneessä Hevosenomistaja-lehdessä oli ohjeistusta hevosen oikeaoppisen lääkityskirjanpidon tekemiseen. Jutussa sanottiin, että yksinkertaisimmillaan kirjaa hevosen lääkkeistä voi pitää vaikkapa tallipäiväkirjassa. Käytännössä suositeltavin tapa pitää kirjaa yksittäisen hevosen lääkityksistä on kuitenkin sille varatussa omassa vihossa tai kansiossa, sillä lääkitystietojen, kuten passinkin, tulee olla siirrettävissä hevosen mukana esimerkiksi uuteen pitopaikkaan. Mikäli kirjaa lääkityksistä pidetään tallipäiväkirjassa, tulee yksittäistä hevosta siirrettäessä sen lääkitystiedot kopioida hevosen mukaan.

Jutun ohessa oli myös havainnollistava esimerkkikuva tallipäiväkirjassa pidettävästä lääkekirjanpidosta. Kirjanpidosta tulee ilmetä selkeästi myös lääkityn hevosen tunnistustiedot, eli esimerkkikuvasta poiketen vähintään hevosen virallinen nimi, ei ainoastaan lempinimi.

Korjaus Lämminveristen Suurmestaruudesta kertovaan lehtijuttuun

Hevosenomistaja-lehden 4/2018 Suurmestaruus-jutussa menivät Zet-hevoset sekaisin. Tämän vuoden kakkonen oli toki Rocket Zet kuten jutussa mainittiinkin, mutta kyseessä ei luonnollisestikaan ollut sama hevonen, kuin viime vuoden voittaja Regent Zet. Se ei kilpaillut lainkaan tämän vuoden Suurmestaruudessa. Pahoittelemme ajatuskatkosta!