Mika Seittu on Racing Amatööriohjastajien suomenmestari 2019

Racing Amatööriohjastajien SM-liigan finaalit on nyt ajettu ja tämän vuoden suomenmestaruus ratkaistiin Kuopiossa perjantai-illan raveissa 4.10. neljällä osalähdöllä.

Viime vuoden mestari Janne Räisänen joutui väistymään tänä vuonna hopeasijalle pisteen erolla ja uudeksi suomenmestariksi kruunattiin kokkolalainen 45-vuotias kengittäjä Mika Seittu. Pisteitä kultamitalistille kertyi siis 73 ja Räisäselle 72. Pronssia otti Ylivieskan ensimmäisen finaalin jälkeen kärkisijalla ollut Mikael Östman 65 pisteellä.

LUE LISÄÄ

Amatööriohjastajien ja montén PM-kilpailut Norjassa 26.–27.4.2019

Tänä vuonna amatööriohjastajien ja montén PM-tittelistä kamppaillaan Norjassa 26.-27. huhtikuuta. Kilpailut alkavat perjantaina Norjan Birissä ja päättyvät lauantaina Drammenissa.

Viime vuonna PM-kilpailut järjestettiin Suomessa Mikkelin, Vermon ja Jokimaan raviradoilla. Amatöörien puolella kotimaahan jäi upea kaksoisvoitto Hannu Korven ja Janne Räisäsen johdolla. Pronssia vei ruotsalainen Patrik Fernlund. Montémestaruus puolestaan oli norjalaisten hallussa. Ensimmäisen sijan vei Amanda Robertsenin ja kolmannen sijan Siv Emilie Lövvoldin. Toiseksi sijoittui Ruotsin Tova Bengtson.

Tänäkin vuonna amatööriohjastajajoukkueen muodostavat tuttuun tapaan viime vuoden SM-kilpailun kolme parasta: Janne Räisänen, Mikael Östman ja Jouni Riikonen. Suomen monté-joukkueessa puolestaan edustavat Janita Antti-Roiko ja Karoliina Sinkkilä.

LUE LISÄÄ