Pohjantähti lämminveristen Suurmestaruusajon finaali Teivossa 26.9.2026

Pohjantähti Suurmestaruusajon finalistit ovat selvillä!

Karsinnat on ajettu ja 12 hevosta on lunastanut paikkansa Pohjantähti Suurmestaruusajon finaaliin, joka ajetaan Teivossa Kriterium-päivänä lauantaina 26.9.2026.

Finaalissa on jaossa 25 000 euron ykköspalkinto, kun nimekäs joukko lämminverisiä ottaa mittaa toisistaan.

Videotallenteet

Lähtö 3, Suurmestaruusajon karsinta

Lähtö 4, Suurmestaruusajon karsinta

Lähtö 5, Suurmestaruusajon karsinta

Ehkäise ähky – laitumelta sisäruokintakaudelle siirtymisessä huomioitavaa

Jukaistu Hevosenomistaja-lehdessä 4/26. Lataa tästä pdf

Laidunkauden lähestyessä loppuaan on aika suunnitella tulevan talvikauden järjestelyjä. Hevosen ruoansulatusjärjestelmälle nopeat muutokset ovat vaikeita, ja alkusyksy onkin tyypillistä ummetusähkyjen aikaa.

Vuonna 2015 julkaistu englantilaistutkimus selvitti, miten hevosten juominen, ulostaminen ja lannan koostumus muuttuu hevosten siirtyessä laitumilta talliin ja kevyeen liikutukseen. Tutkimuksessa vertailtiin hevosen suoliston liikkeitä tämän siirtymäjakson aikana, ja myös sitä, kauanko siirtymä vaatii aikaa. Havainnot auttavat ymmärtämään, miksi sisäruokintakauden rehuihin siirtyminen lisää niin helposti ähkyriskiä.

LUE LISÄÄ

SHKL ry 50 vuotta hevosenomistajan asialla, osa 4: Vuosituhannen alussa elettiin nousukautta ja vireän toiminnan vuosia

Keskusliitto alueyhdistyksineen kiersi ahkerasti erilaisissa tapahtumissa esittelemäänsä toimintaansa. Jäsenmäärän kehittymiseen vaikuttivat osaltaan ahkerat jäsenhankkijat, jotka kilpailivat samalla vuosittain jäsenhankintakilpailun voitosta.

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 4/26. Lataa tästä pdf

Keskusliiton osalta vuosituhannen alkua leimasivat laajentuminen ratsunomistajien palveluihin, kilpailujen ja huutokaupan kehittyminen sekä jäsenmäärän positiivinen kehittyminen. Myös Hevosenomistaja-lehteä sekä shkl.net-sivustoa modernisoitiin näkyvin toimenpitein.

LUE LISÄÄ

Racing Amatööriohjastajien SM-Liigan pistetilanne Pihtiputaan 30.7.2026 jälkeen

Racing Amatööriohjastajien SM-kilpailu on Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton vuosittain järjestämä ohjastajaliiga.

Ensimmäiset SM-kilpailut järjestettiin vuonna 1991. Euroopan raviamatööriohjastajien liiton FEGAT:in jäseneksi SHKL ry liittyi 1992.

Ohjastajat keräävät pisteitä karsintalähdöissä, joita järjestetään eri raviradoilla ympäri Suomen vuoden alusta syyskuuhun. Yksitoista eniten pisteitä saanutta ohjastajaa ja edellisen vuoden Suomen mestari osallistuvat kaksiosaiseen SM-finaaliin, jonka voittaja lähtee mm. edustamaan Suomea seuraavan vuoden EM-kilpailuihin.

LUE LISÄÄ

Nähdään Teivon Kuninkuusraveissa!

Ravitoriosastolla 41 tapahtuu:

  • Tutustu yhdistyksemme toimintaan, jäsenlehteen ja etuihin
  • Jäseneksi liittyvien kesken arvotaan suitset – voit valita, haluatko ravi- vai ratsusuitset
  • Pika-arpajaiset, joissa jokainen arpa voittaa
  • Kimppatori
  • Ravilippua näyttämällä saat myös alennusta alueyhdistyksemme yhteistyökumppanilta, Hööks Ylöjärven myymälästä.

Tervetuloa!

Onnea Pro!

Kuvat: St Michel / Terhi Piispa-Helisten

Vuodesta 1958 kilpailtu Suurmestaruusajo on vakiinnuttanut paikkansa heinäkuussa Mikkelin St Michel-viikonlopun lauantain pääkilpailuna. Purppuraloimi on vaihtunut pinkkiin ja matkaksi on vakiintunut vauhdikas maili. Ykköspalkinto on 25 000 €.

Tänä vuonna Suurmestariksi loimitettiin ori Pro. Sen omistaa PRO Tiimi Ilmajoelta, kasvattaja on Mauri Korkiavuori Seinäjoelta. Antti Ojanperä valmentaa ja Jutta Ihalainen on orin hoitaja. Paljon onnea!

Tämänvuotisessa Suurmestaruusajossa nähtiin historiallinen kolmoisvoitto Antti Ojanperän valmennustallin hevosille. Pro vei voiton, Alarik Huikea ennätti toiseksi ja viimeistä kauttaan kilpaileva Evartti täydensi tallin kolmoisvoiton.

Tulokset, Suurmestaruusajo 2026

1.Pro / Hannu Torvinen18,7 
2.Alarik Huikea / Santtu Raitala19,2 
3.Evartti / Ari Moilanen19,6 
4.Caijus / Esa Holopainen20,0 
5.Sipisee / Tuomas Pakkanen20,4 
6.Herra Heinämies / Jukka Torvinen20,7x 
7.Gott Klirr* / Antti Ala-Rantala20,7 
8.Lumettaja / Terho Rautiainen20,9 
9.Enon Vilppi / Jari Autio20,9 
 Uljas Suomalainen / Tapio Perttunenhpl 

Väliajat:16,5/Evartti18,5/Pro 18,0

Videotallenne: Veikkaus.fi

Suurmestaruusajo muualla mediassa:

Suurmestaruuden tulojärjestys: Pro, Alarik Huikea, Evartti – ”Paras selvisi tänään” (hevosurheilu.fi)

Pro hurjasteli Suurmestariksi ajalla 18,7a – videohaastattelussa kolmoisvoiton ottanut Antti Ojanperä (MT.fi)

Suurmestaruusajosta tuli odotetusti Antti Ojanperän tallin näytös (Lansi-Savo.fi)

SHKL näkyvästi mukana Mikkelin vauhtiviikonlopussa – muista jäsenetu perjantain ja lauantain 17.-18.7.2026 pääsylipuista

Mikkelin raviradan perinteikäs vauhtiviikonloppu pitää sisällään monenlaista ohjelmaa. Tässä SHKL:n tärpit!

SHKL:n jäsenedut:

– Perjantai 17.7., suomenhevosten St Michel-vedot klo 16 alkaen ja iltaravit klo 19 alkaen. SHKL:n jäsenkortilla maksuton sisäänpääsy – näytä jäsenkortti portilla!

– Lauantai 18.7., Suurmestaruusajo ja St Michel Amateur Challenge – näytä jäsenkortti lipunmyyntipisteellä, saat maksuttoman lipun!

– Sunnuntai 19.7. ei jäsenalennusta lipuista. Lippuarvonnan voittajat alla

Lippuarvonnan voittajat

Arvoimme myös tänä vuonna jäsenille 20 kahden lipun pakettia St Michel-sunnuntain raveihin.

Arpaonnen suosikit olivat tällä kertaa Anne T., Kirsi H., Tommi M., Anne V., Markku R., Marissa P., Jenny J., Matti H., Alex W., Heli E., Kati P., Christina N., Kari L., Helena B., Eero A., Marjo V., Arto J., Pertti N., Susanna N. ja Seppo L.

Liput on toimitettu voittajille sähköpostitse. Kaikkiaan arvontaan osallistui 119 jäsentä. Kiitos kaikille!

St Michel Amateur Challenge lauantain 4. lähtönä

Uusi kansainvälinen ohjastajakilpailu St Michel Amateur Challenge tuo lisäväriä lauantain kilpailuihin. Päivän 4. lähtönä ajettavassa kilpailussa on mukana edustajat 12 FEGAT:n jäsenmaasta: Itävallasta, Tanskasta, Suomesta, Ranskasta, Saksasta, Alankomaista, Unkarista, Italiasta, Maltalta, Espanjasta, Ruotsista ja Sveitsistä.

Ohjastajien esittelyt löydät klikkaamalla tästä.

Suurmestaruusajo lauantain kruununa

Vuodesta 1958 ajettu Suurmestaruusajo on perinteikäs kesäinen suurkilpailu 5-vuotiaille ja sitä vanhemmille suomenhevosille sekä samanikäisille Ruotsin tai Norjan kilpailurekisteriin merkityille kylmäverisille.

Suurmestaruusravit olivat yksi ensimmäisistä vuonna 1957 perustetun Suomen Raviurheilijain Liiton toimista raviurheilijoiden aseman kohentamiseksi. Liiton alkuvaiheita ja ensimmäisiä Suurmestaruusraveja muisteli mm. Kaarlo Partanen SHKL:n 25-vuotishistoriikissa julkaistussa haastattelussa.

Kylmäverihevosten Suurmestaruusajo on ajettu Mikkelissä vuodesta 1997 alkaen. Sitä ennen kilpailu järjestettiin eri raviradoilla. Lämminveristen Suurmestaruusajo palasi kalenteriin vuonna 2017 ja ajetaan syyskuussa.

Etelä-Savon Hevosenomistajien esittelypiste ja kimppatori

Etelä-Savon Hevosenomistajien teltan löydät katsomoalueelta. Tervetuloa tutustumaan myytäviin kimppoihin, tutustumaan alueyhdistyksen toimijoihin ja keskustelemaan hevosenomistajuudesta laajemminkin!

Lämminveristen Suurmestari 2026 saa kutsun ja matkatuen Prijs de Giganteniin

Main Stage on hallitseva lämminveristen Suurmestari. Kuva: Maisa Hyttinen

Vuonna 2026 perinteikkään kilpailun voittaja kutsutaan mukaan Wolvegassa Hollannissa 13.11.2026 ajettavaan Prijs de Giganten-lähtöön.

Kilpailun kokonaispalkintopotti on 66 000 €. Wolvega ja SHKL maksavat yhdessä osallistuvalle hevoselle 1000€ matkatuen matkan toteutuessa.

Lämminveristen Suurmestaruusajon karsinnat ajetaan Teivossa 15.9. ja finaali 26.9.2026. Kilpailun yhteistyökumppani on Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö.

SHKL ry ja Keski-Suomen Hevosenomistajat mukana Jämsän juhlaraveissa 11.-12.7.2026

Vuosi 2026 on Jämsän Kilpakorvessa aikamoinen juhlavuosi, sillä juhlitaan monessakin mielessä niin 80-vuotis-, että 150-vuotisjuhlia.

Jämsässä ravattiin ensimmäistä kertaa ravikilpailut jo 1876. Samoihin aikoihin perustettiin Jämsän Ravi ry:tä edeltänyt Jämsän Hevosystäväinseura. 150-vuotisjuhlilla juhlitaan siis pitkää seurahistoriaa ja vanhoja ravikilpailuperinteitä.

Kilpakorven ravirata taas juhlii 80-vuotisjuhliaan, sillä raviradan vihkijäisravit ravattiin (tietenkin kaksipäiväisinä) 3.-4. elokuuta 1946.

SHKL on aiemmin toiminut neljästi Jämsän Ämmän Ajon yhteistyökumppanina, ja tänä vuonna liitto on yksi lämminveristen Jämsän Äijän Ajon kumppaneista.

LUE LISÄÄ

Amatööriohjastajien PM Ruotsissa 7.-8.7.2026

Kuva: Menestys amatööriohjastajien SM-kilpailussa tuo mukanaan myös kansainvälisiä edustustehtäviä. PM-kilpailussa 2026 Suomea edustavat vuoden 2025 mitalikolmikko Toni Ripatti, Suvi Vaittinen ja Marko Majaniemi. Kuva Marja Pylkkänen

Pohjoismaisten amatöörijärjestöjen yhteistyössä järjestämä ohjastajakilpailu ajetaan kolmihenkisin joukkuein. Suomea edustaa vuoden 2025 Racing Amatööriohjastajien SM-liigan mitalikolmikko Toni Ripatti, Suvi Vaittinen ja Marko Majaniemi. Tänä vuonna järjestelyjä hoitaa yhteistyössä raviratojen kanssa Ruotsin amatööriraviurheilijoiden järjestö STAR.

LUE LISÄÄ

Suomen Ravihevoskasvattajien Säätiön nuorisostipendien haku lokakuussa 2026

Suomen Ravihevoskasvattajien Säätiö ohjaa siitosori Southwind Spiritin varsamaksutuottoja hevosten parissa tapahtuvaan nuorisotoimintaan stipendeinä.

Vuonna 2026 säätiö myöntää enintään 500 € suuruisia stipendejä nuorisotoimintaan.

Nuorisostipendiä voivat hakea hevosalan nuorisotoimintaa toteuttavat järjestäytyneet yhdistykset ja kerhot.

Hakemukset käsittelee ja stipendin saajan/saajat valitsee Suomen Ravihevoskasvattajien Säätiön hallitus.

Toimita hakemus viimeistään 31.10.2026 sähköpostitse os. toimisto@shkl.net

Hakemuksesta tulee selvitä

  • yhdistyksen/yhteisön nimi
  • yhteyshenkilö yhteystietoineen
  • selvitys yhdistyksen/yhteisön toiminnasta, toimintakertomus/-suunnitelma
  • kuvaus haettavan stipendin käyttötarkoituksesta
  • maksutiedot mahdollista stipendiä varten

Lisätietoja Mitja Nummenmaa, p. 040 502 4987

Racing Amatööriohjastajien SM-liigan pistetilanne Kokemäen 20.6.2026 jälkeen

Racing Amatööriohjastajien SM-kilpailu on Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton vuosittain järjestämä ohjastajaliiga.

Ensimmäiset SM-kilpailut järjestettiin vuonna 1991. Euroopan raviamatööriohjastajien liiton FEGAT:in jäseneksi SHKL ry liittyi 1992.

Ohjastajat keräävät pisteitä karsintalähdöissä, joita järjestetään eri raviradoilla ympäri Suomen vuoden alusta syyskuuhun. Yksitoista eniten pisteitä saanutta ohjastajaa ja edellisen vuoden Suomen mestari osallistuvat kaksiosaiseen SM-finaaliin, jonka voittaja lähtee mm. edustamaan Suomea seuraavan vuoden EM-kilpailuihin.

Ylivieskassa 26.6. ratkeaa Suomen edustaja St Michel Amateur Challenge-lähtöön, joka ajetaan Mikkelissä 18.7.2026. Tällä hetkellä liigaa johtaa Teemu Keskitalo, mutta Tapio Hoikalla on mahdollisuus haastaa voittamalla osalähtö.

LUE LISÄÄ

Racing Amatööriohjastajien SM-liigan pistetilanne Kaustisen 11.6.2026 jälkeen

Racing Amatööriohjastajien SM-kilpailu on Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton vuosittain järjestämä ohjastajaliiga.

Ensimmäiset SM-kilpailut järjestettiin vuonna 1991. Euroopan raviamatööriohjastajien liiton FEGAT:in jäseneksi SHKL ry liittyi 1992.

Ohjastajat keräävät pisteitä karsintalähdöissä, joita järjestetään eri raviradoilla ympäri Suomen vuoden alusta syyskuuhun. Yksitoista eniten pisteitä saanutta ohjastajaa ja edellisen vuoden Suomen mestari osallistuvat kaksiosaiseen SM-finaaliin, jonka voittaja lähtee mm. edustamaan Suomea seuraavan vuoden EM-kilpailuihin.

LUE LISÄÄ

Suomenhevosten Black Horse Cup-pistetilanne ennen finaalia

Otso Kontio voitti kauden viimeisen karsinnan Jokimaalla 3.6.2026. Kuva: Iita-Maria Ahtiainen

Loppukilpailuun pääsee 12 hevosta karsintalähdöistä kerättyjen pisteiden perusteella. Finaalin lähtöradat valitaan karsintalähdöistä kerättyjen pisteiden mukaisessa järjestyksessä. Tasapisteissä hevosten keskinäinen valintajärjestys arvotaan. Hevoset saavat karsintalähdöistä pisteitä sijoituksensa perusteella: 20 – 12 – 8 – 5 – 3 – 1. Hevosen juostava matka finaalissa määräytyy hevosen viimeisen karsintalähdön perusteella (paalu/takamatka suluissa pistemäärän perässä).

Mahdolliset vapaat finaalipaikat täytetään karsintoihin osallistuneilla hevosilla hevosten karsintapisteiden mukaisessa järjestyksessä. Pisteitä kilpailu–uran aloituksesta eikä tauosta ei huomioida.

Suomenhevosten finaali kilpaillaan Jyväskylässä 13.6.2026. Ilmoittautuminen päättyy 8.6. klo 9

LUE LISÄÄ