Jäsentarinat-palstalla pyydämme saunnaisesti jäsenrekisteristä arvottuja jäseniä kertomaan hevosistaan. Osallistuminen on täysin vapaaehtoista.
Tanner tömisee ja hiekka pöllyää kavioiden ja sorkkien alla Sonkajärvellä. Hietaniemen Ranchilla, ylämaan- ja gallowaykarjaa kasvattavalle luomutilalle karjakurssia on saapunut pitämään yhdysvaltalainen Jeff Sanders. Tilan emännän Sanna Kauppisen mukaan käynnissä on yksi vuoden kohokohdista, jokasyksyinen Jeffin vierailu Ranchilla.
Sonkajärveltä kotoisin oleva Sanna Kauppinen aloitti ratsastuksen 7-vuotiaana Koljonvirran Ratsastuskeskuksessa ja ensimmäisen oman hevosen hän sai 10-vuotiaana. Lännenratsastukseen Sanna tutustui Maria Astikaisen tallilla vuonna 2007. Lajissa kehittyminen kiinnosti niin paljon, että vuonna 2009 matka vei Saksaan. Saksassa vietetyn viiden vuoden aikana Sanna pääsi kokeilemaan myös ensimmäisen kerran karjatyöskentelyä hevosten kanssa. Lisäoppia hevosten kouluttamiseen ja karjatyöskentelyyn hän haki Amerikasta, juuri Jeff Sandersin luolta. Tänä päivänä Sanna pyörittää puolisonsa kanssa Sonkajärvellä kotitilaansa. Päätoimisesti Sanna on maatalousyrittäjä ja leipä tulee pöytään luomuemolehmistä ja lihan myynnistä. Maatilan töiden ohessa Sanna kouluttaa omia ja muiden hevosia ja järjestää karjakursseja. Ensimmäinen karjakurssi Ranchilla pidettiin vuonna 2018.
– Pidän hevosten treenaamisesta karjan avulla, ja minusta on mukava tarjota muille mahdollisuutta kokeilla lajia, Sanna kertoo.
Mutta mitä karjatyöskentelystä hevosten kanssa oikeastaan pitää sisällään?
– Amerikassa hevosia käytetään edelleen karjaa liikuteltaessa ja käsiteltäessä. Karjatyöskentely ja lännenratsastuksen karjalajit pohjautuu siis oikeiden karjapaimenten työhön, kuten oikeastaan kaikki lännenratsastuksen lajit. Täällä Suomessa hevosten käyttö ns. oikeissa työtehtävissä on vähäisempää, mutta ei täysin tuntematonta ja esim. karjaa siirrettäessä laitumelta toiselle hevonen voi olla näppärämpi peli kuin mönkijä, Sanna avaa lajia.
– Naudat oppivat väistämään painetta eri tavalla, kun niitä siirrellään hevosten avulla ja näin ollen karjan käsittely maastakäsin ihmisvoimin voi jatkossa olla helpompaa.
Omia hevosia Sannalla on tällä hetkellä neljä, joista yksi on amerikan miniatyyritamma Melody. Isommat hevoset ovat 15-vuotias amerikan paint-ruuna Dancer, 12-vuotias lusitanotamma Gira ja 4-vuotias aztecatamma Diva, joka on Giran ensimmäinen varsa ja Sannan oma kasvatti. Kaikilla tammoilla on tällä hetkellä varsat alla. Hyvä karjahevonen on Sannan mukaan rohkea ja rauhallinen ja kuuntelee ratsastajan ohjeita.
– Moni ajattelee hevosen pelätessä laitumella olevia lehmiä, ettei sillä ikinä voisi kokeilla karjan paimennusta. Tämä ei pidä paikkaansa. Karjan kanssa harjoittelu aloitetaan aina maastakäsin ja edetään pikkuhiljaa hevosen ehdoilla. Meillä on ollut kurssilla hevonen, joka pelkäsi nautoja ensimmäisellä tunnilla ja kurssin viimeisellä tunnilla ratsastaja pystyi ratsastamaan hevosella lauman perässä. Hevosen itseluottamusta kasvatetaan pienin askelin oikeaoppisilla harjoituksilla. Joskus se vie enemmän aikaa, ja joskus vähemmän, Sanna kertoo. Myöskään hevosen rodulla ei karjatyöskentelyssä ole väliä, eikä ratsastajan tarvitse olla lännenratsastaja, muillakin varusteilla pärjää erinomaisesti.
– Karjatyöskentely on hyvä keino treenata hevosta ja erilaisia liikkeitä, esim. avoja, sulkuja ja väistöjä, ja sen lisäksi että se on hyödyllistä, se on äärettömän hauskaa, Sanna jatkaa.
Hietaniemi Ranchin kursseille osallistutaan oman hevosen kanssa, ensi keväälle opn suunnitteilla viikonloppukurssi aloitteleville ratsukoille. Hietaniemi Ranchin lisäksi Suomessa on muutamia talleja, jossa voi kokeilla karjatyöskentelyä, esimerkiksi Etelä-Suomessa Lopella Launosten Kartano ja pohjoisemmassa Kempeleessä Rajakorpi Ranch. Molemmissa paikoissa tallilla on omia hevosia, joilla asiakkaat pääsevät kokeilemaan lajia.
Sannan terveiset jäsenille:
– Jos laji kiinnostaa, ottakaa seurantaan somessa Hietaniemi Ranch. Toukokuulle 2024 on suunnitteilla viikonloppukurssi aloitteleville ratsukoille, ja katsotaan nyt josko saisin talvellekin jotain päiväkursseja järjestettyä. Mukavia hevosteluhetkiä kaikille!