Siirin Valtsu SHKL Cupin voittoon: “Lahjakkaampi kuin Parvelan Retu”

Lauantaina 12. kesäkuuta Killerillä katseltiin jännitysnäytelmää 4-vuotiaiden suomenhevosten SHKL Cupin finaalissa.

Voiton vei lopulta ennakkosuosikkina matkaan lähtenyt Siirin Valtsu, joka joutui tekemään kovan juoksun jäätyään kymmeniä metrejä kärkijoukosta laukan jälkeen. Viimeisessä kaarteessa moni hevonen laukkasi, mutta Siirin Valtsu jatkoi ravilla ohittaen hevosen toisensa jälkeen. Loppumetreillä taakse jäivät vielä toiseksi tullut Fransson ja kolmanneksi ravannut Vieskoff.

– Karmean juoksun se teki laukkojen jälkeen. Tuntui, että peli on menetetty, mutta se teki uskomattoman esityksen, Siirin Valtsun omistaja, kasvattaja ja valmentaja Petri Laine sanoo.

Nuori ori paransi ennätystään reilulla kahdella sekunnilla. Toisen kilometrin se pisteli 22-vauhtia.

– Olihan se tiedossa, että Valtsu on lupaava hevonen, mutta olihan tuo juoksu jotain käsittämätöntä. Ainakaan minä en ole nähnyt tuollaista esitystä 4-vuotiaalta suomenhevoselta, Laine jatkaa.

Siirin Valtsu on voittanut kaikki yhdeksän starttiaan.

Siirin Valtsun lahjakkuus on ollut Laineen mukaan nähtävissä jo varsasta saakka. Kotioloissa ori on hyvin käyttäytyvä, lunki tyyppi, joka ei tammoista turhia välitä ja lähes nukkuu valjastettaessa. Sen sijaan lenkille lähdettäessä huolettoman Hessu Hopon oloinen ori ravaa innokkaasti, eikä sitä tarvitse turhia hätistellä.

– Olen sanonut, että se on lahjakkaampi kuin Parvelan Retu. Aika moni sitä naureskeli, mutta kun on itse varsasta saakka opettanut, niin sen näkee. Valtsu menee mäet niin että heilahtaa ja sen juoksutekniikka on luonnostaan hyvä.

Siirin Valtsun kesän on tarkoitus jatkua kilpailujen merkeissä. SHKL Cupin voittoa seuranneella viikolla ori oli menossa klinikkatutkimuksiin, sillä laukkaaminen ei ole oriille tyypillistä.

– Laukat huolestuttivat sen verran, että käytän hevosen klinikalla ja katsotaan sitten. Näin lahjakkaalla hevosella kaiken pitää olla kunnossa, kun lähdetään seuraavan kerran starttiin, Laine sanoo.