Päivi Pesonen, hevosalan moniosaaja Etelä-Savosta

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 1/2017

SHKL:n tuorein hallituksen jäsen on savonlinnalainen Päivi Pesonen. 46-vuotiaalla Pesosella on vankka hevosharrastustausta sekä ravi- että ratsupuolelta. Päivätyönään hän toimii nykyään opiskelijapalveluneuvojana ammattikorkeakoulussa, mutta on toiminut hevostenhoitajana sekä on kartuttanut työkokemustaan myös Hevosjalostusliiton leivissä.

LUE LISÄÄ

Etelä-Savon Hevosenomistajat ry palkitsee nuoria hevostoimijoita – ehdota palkittavia!

Vuoden 2015 palkitut nuoret hevosurheilijat olivat poniraviurheilija Julia Kiukas ja esteratsastaja Mari Salminen. Kuvassa siskokset Maria, Julia ja Sofia Kiukas sekä shetlanninponiorit Keiju-Prinssi ja Thorvald. Kuva Anne Luttinen
Etelä-Savon Hevosenomistajat palkitsee vuosittain ratsu- ja raviurheilutoiminnassa olevia alueen nuoria, jotka ovat toiminnallaan jollain tapaa esimerkillisiä, kuten esimerkiksi avuliaita, ahkeria tai kerhotoiminnassa mukana olevia.
Johtokunta toivoo ehdotuksia, jotka voi laittaa yhdistyksen sihteerille anja.heikl@gmail.com mielellään marraskuun alkuun mennessä.

Hevosen lihaksiston hyvinvointi

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 4/2016
Etelä-Savon hevosenomistajat ry:n vuoden ensimmäinen koulutustilaisuus pidettiin helmikuisena lauantaina Mikkelin raviradan tallikahviossa ja vierastallissa.
Noin 30 hevosen lihaksiston hyvinvoinnista kiinnostunutta hevosihmistä kokoontui kuuntelemaan fysioterapeutti ja eläinfysioterapeutti Virpi Lapin luentoa siitä, mikä kaikki vaikuttaa hevosen lihaksistoon ja miten voimme parantaa lihaksiston hyvinvointia.
LUE LISÄÄ

Suomen Hippos ry:n tervehdys

Julkaistu SHKL ry:n 25-vuotishistoriikissa vuonna 2001
Suomen Hippos ry:n yhdistyssääntöjen mukaan Hippoksen tarkoitus on tukea jäsentensä toiminta sekä edistää yheistyötä niiden kesken, toimia hevoskasvattajien, hevosten omistajien ja ajajien sekä raviurheilun harrastajien ammatillisten, tiedollisen ja taidollisen tason kohottamiseksi, toimia hevostaouden hevosjalostuksen, raviurheilun ja muun hevosurheilun sekä hevosten käytön edistämiseksi.
LUE LISÄÄ