Kimpale kultaa – Mia Liipolan ja Runoneidon sydämet lyövät samaan tahtiin
- Posted In : Lehti , hevosenomistaja, Jämsän Ämmän Ajo, Mia Liipola, Runoneito
- 0 : comment
Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 5/25. Lataa tästä pdf
Jäsen, kirjaudu tästä sisään jäsensivuille ja lehtiarkistoon.
Kuva yllä: Jännitys on läsnä. ”Ohjastaminen on hemmetin kivaa ja jännää puuhaa. Ehkä vähän liiankin jännää nykyään, ja onkin kivempi antaa ohjat osaavalle kuskille”, Mia Liipola toteaa Jokimaan iltaraveissa valjastaessaan. Kuva: Minna Nilsen
Mia Liipola valjastaa lokakuisena torstai-iltana Runoneitoaan illan startin lämmitykseen Jokimaalla. Itse kilpailu käydään Runoneidon leipälajissa montéssa, mutta lämmitys suoritetaan perinteisesti kärryistä. Kyseisen päivän montélähtö on nimetty SE-kokeeksi, mutta Runoneidolla ei ole paras päivänsä. Sellaista se, tässä lajissa.
Muutoin Runoneidon kausi on sujunut loistavasti, eikä tässä yhteydessä voi sivuuttaa jokaisen suomenhevosharrastajan huippuhetkeä, kuninkuuslähtöihin osallistumista. Kuninkuusraveihin osallistuminen oli toiveiden täyttymys ja mikä sen mukavampaa, kun menestystäkin tuli. Tamma oli tasaisten suoritusten ja päätösmatkan kolmannen sijan jälkeen kokonaiskilpailun neljäs.
Kokemus nousee aivan eri tasolle, kun hevosta ei ole ostettu valmiina pakettina suurella rahalla. Itse asiassa enemmän itse tehtyä hevosta saa hakea. Runoneito on Liipolan kasvatti toisessa polvessa, ja sama
nainen löytyy Runoneidon tiedoista myös omistajan, valmentajan ja hoitajan roolista. Liipola myös kengittää hevosensa itse. Kilpailuissa kuskin pesti on nykyään annettu muille, mutta alku-uran ohjastuksista vastasi omistaja niistäkin.
– Ohjastaminen on hemmetin kivaa ja jännää puuhaa. Ehkä vähän liiankin jännää nykyään, ja onkin kivempi antaa ohjat osaavalle kuskille. Itse voi katsoa aidan takaa, miten hevonen suorittaa. Itsekriittisyys
on ihan kamalaa, kun kotimatkalla joutuu miettimään omia ohjastusvirheitä, yhteensä 102 starttia ohjastanut Liipola hymähtää.
Kuninkuusviikonlopun menestyksestä taustajoukot ovat päässeet nauttimaan aiemminkin. Montén Suomen mestaruudesta kamppaillaan perinteisesti juuri tuohon ajankohtaan, ja Runoneito on saavuttanut kyseisen tittelin kahdesti. Vuonna 2022 Runoneito oli Forssassa ykkönen Nelly Korpikosken luotsaamana, ja 2023 Kouvolassa puolestaan Maija Forsin ratsastamana.
Kaikki käy
Omistaja kuvailee Runoneidon olevan todella helppo ja kiltti, sekä mutkaton ja lempeä tamma.
– Se on todella kiva reissukaveri. Se ei koskaan aiheuta mitään ongelmia eikä hämminkiä, vaan kaikki käy. Luottohevonen, kimpale kultaa.
– Välillä pitää ihmetellä, mistä se hurja suorituskyky oikein kumpuaa.
Tosin on yksi asia, missä se kotiarjessa näyttää leijonan luonteensa, ja se on liinassa juoksuttaminen. Runoneidon ohjelmaan on aina kuulunut myös liinassa laukkuuttaminen jumppamielessä. Tamma on sen ottanut aina vähän liiankin tosissaan – tai liian hauskana juttuna. Suoritus on usein vieläkin maustettu pukkilaukalla, pystyyn hyppimisellä ja lennokkailla potkuilla. Eli hieman holtitonta menoa, ja joskus on keräilty irtokenkiä puuhan päätteeksi.
Toisaalta tamma osaa kantaa nätisti selässään vaikka pikkulapsen. Silloin mitään hölmöilyjä ei esitetä. Ratsastustaustasta huolimatta Liipola ei tällä hetkellä treenaa Runoneitoa ratsain, sillä kisakireässä kunnossa ollessaan tamma on hiukan liian säpäkkä tätiratsuksi.
Monipuolista harrastustaustaa
Monté on luonteva linkki Liipolan hevoshistorian alkumetreille. Liipola omaa kokemusta hevosharrastuksen monelta kantilta. Palatkaamme siis 90-luvulle ja hetkeen, jolloin
tuli hankittua ensimmäinen oma hevonen, Ylitär. Yhteistyö tamman kanssa alkoi sujua, kun luottamus löytyi.
– Sen jälkeen minulle on ollut selvää, että hevoseni ovat sen jälkeläisiä. Varsinkin kun ensimmäinen varsa Venlatar oli niin paljon enemmän, kuin olin osannut hevoselta koskaan odottaakaan. Aivan huikean hieno suomenhevonen, jolla pystyi tekemään ihan mitä vaan, palvelualttius oli jotain ihan uskomatonta.
– Venlattaren varsat ovat kaikki sydäntä lähellä. Minulla on niitä kotona vielä
nämä kaksi, Runoneito sekä Jäpikkä, joka on emänsä viimeinen varsa ja luonteeltaan
kaikkein eniten emänsä kaltainen kaikki käy-tyyppi.
Jäpikkä aloitti tänä vuonna omistajan odotuksista huolimatta uransa hienosti. Se saavutti viiteen starttiin neljä totosijaa, mukana myös yksi voitto.
– Todella hienosti rennon letkeältä kaverilta, jolla ei ole koskaan kiire minnekään! Oikein hyvää sillekin kuuluu, mutta todennäköisesti sekin pitää talven taukoa ja sitten taas koitetaan, löytyykö vauhtia lisää, Liipola kaavailee.
Venlatar päätyi ravihevoseksi osittain vahingossa. Liipola luuli, ettei tamma kestäisi loukkaantumisen vuoksi raviuraa, mutta toisin kävi. Tamman raviura alkoi vasta seitsemänvuotiaana, mutta se ehti siitä huolimatta juosta 99 starttia ennätyksellä 27,8 ja voittosummalla 18.490 €. Valtaosan starteista ohjasti Liipola itse.
Raviuran lisäksi hän kilpaili Venlattarella monessa eri lajissa: este-, koulu- ja matkaratsastuksessa, maastotaitokilpailuissa sekä työmestaruuskilpailuissa. Lisäksi Venlatar teki viisi varsaa. Tämä jos mikä on monipuolista harrastamista.
Työmestaruuskilpailuun osallistuminen niin Ylittärellä kuin Venlattarella on jäänyt Liipolan muistoihin unohtumattomana kokemuksena. Tähtihetkiä harrastuksen parissa on paljon, eikä Liipola osaa nimetä vain yhtä. Runoneidon isosiskon Jemmattaren mestaruus montén PM-kilpailuissa oli yksi mieleen jäävimmistä, mutta myös arkisemmat hetket ovat unohtumattomia:
– Venlattaren ensimmäinen startti eli oman raviurani ihan ensimmäinen – ja ensimmäiset ravivoitot, Liipola muistelee ja lisää listaan ensimmäisen omakasvattaman varsan syntymän ja oikeastaan kaikkien kasvattiensa syntymät. Toiveissa on, että kasvatteja tulisi tulevaisuudessa lisääkin. Runoneito tulee ensi
vuonna 15-vuotiaaksi, joten kyseessä on joka tapauksessa viimeinen kilpailukausi. Astuttaminen on ehkä jo kevään suunnitelmissa, ja jos hyvin käy, tamma ehtisi vielä Teivon kuninkuuksiin. Liipola arvioi Runoneidon hiukan kärsineen Oulun kunkkareissa matkaväsymyksestä ja nyt kun kilpailut olisivat lähempänä, se olisi joka tapauksessa etu.
Hyvät suunnitelmat luovat sujuvuutta talliarkeen
Muualla työssä käyvältä raviharrastajalta on aina mielenkiintoista kysyä, mitkä ovat taikasanat talliarjen pyörittämisessä. Hyvin suunniteltu talliympäristö tuo sujuvuutta arkeen ja auttaa myös siinä, jos ruokintavuoroa hoitaa joskus joku tuuraaja. Liipolan hevoset asuvat kotipihan tallissa ja hän hoitaa hevosensa päivittäin itse.
– Olen suunnitellut tallin karsina- ja pihattotallin sekä aktiivipihaton yhdistelmäksi. Meillä on tallissa kaksi suurta karsinaa liukuovineen. Käytävä on leveä ja karsinoissa kestopatjat. Karsinoista on ovet ulos, eli hevoset pääsevät vapaasti kulkemaan ulos ja sisään. Heinäkehät on asemoitu ihan rehuoven viereen niin, että ovelta pääsee heittämään heinät suoraan heinäkehään. Myös toimiva vesihuolto ja hyvät oheistilat auttavat arjen pyörityksessä. Erityisesti lämmitetty automaattivesikuppi on osoittautunut kannattavaksi investoinniksi.
– Tarhojen toisessa päässä on lämmitetty automaattivesikuppi, mikä aktivoi hevosia kulkemaan tarhaa päästä päähän juomista ja heiniä varten, eikä veden kanssa tarvitse puljata.
– Lisäksi riittävän kokoinen valjashuone lämminvesivaraajalla ja lattialämmityksellä on välttämätön, jotta loimet saadaan kuivumaan ja varusteet säilymään.
Motivaatio-ongelmilta ei aina välty Liipolakaan, hyvistä järjestelyistä huolimatta.
– Vapaapäiviä ei ole, kun olen tällainen yksin harrastava. Mutta kyllä se on aina kiva mennä niitä karvakorvia katsomaan ja ruokkimaan. Treenilenkit ovat kyllä hevosenpidon parasta puolta, siinä minulla ei motivaatiopulaa ole. Ajolenkit ovat arjen hupia!
– Kengitykseen, lannanluontiin ja varusteiden putsaamiseen taas sitten toimii parhaiten vanha kunnon sääntö: pakko on paras motivaattori. Ne on vain hoidettava, vaikkei niin nappaisikaan. Mutta sitten on kiva seuraavana päivänä lähteä uudessa kengässä ajamaan.
Vaikka Mia Liipola on pääosin perheen ainoa hevosharrastaja, hän saa mieheltään
apua ja taustatukea.
–Mieheni hoitaa heinän teot ja laitumien hoidot, sekä auttaa aitaamisissa. Ja kyllä hän kuuntelee kyllästymiseen asti niin murheet kuin ilotkin, sekä auttaa ja tukee pohdiskeluissa ja päätöksenteossa. Ja lähtee pidemmille ravireissuille kuljettajaksi mukaan.
Sitovuudestaan huolimatta hevosten pitäminen kotipihan tallissa on Liipolalle se juttu.
– Minulle hevoset ovat elämäntapa. Ne ovat oikeastaan perheenjäseniä, samalla tavoin kuin koiranikin on. Monta kertaa on tullut mietittyä, että helpommallakin pääsisi, mutta vielä ei ole aika jättää tallia tyhjäksi. Kyllä hevoset antavat niin paljon enemmän elämään kuin mitä ottavat. Elämänmakuista elämää.
Maatilan pihapiirissä Lahden Nastolassa asuvat hevosten lisäksi lapinporokoira Veikko, sekä parvi maatiaiskanoja. Tulevalle talvelle mukavaa lisäpuuhaa on luvassa myös tallin nuorimman asukin, puolitoistavuotiaan tammavarsan ajolle opettamisen tiimoilta. On toiveissa, että Tuuriinasta tulisi uusi tykki tammalähtöihin.
– Sukua ja kovaa päätä ainakin on riittävästi.
Suomenhevonen sopii suomalaiselle
Kotitallista löytyy siis kolme kotimaisen rodun edustajaa. Miksi suomenhevonen?
– Kaikki hevosrodut ovat upeita, mutta suomenhevonen on minulle se ainoa oikea valinta. En osaisi vaihtaa rotua, Liipola pohtii. Hän toteaa, että on osuvasti sanottu, kun suomenhevosta pidetään hyvänä kaikessa.
– Missään lajissa se ei ole huippu, mutta se on toisaalta kaikessa hyvä, ja pystyy sekä haluaa tehdä ihmisen kanssa kaikkea. Yksilöt ovat toisaalta niin erilaisia, että kannattaa etsiä itselleen sopivaa yksilö. Nämä eivät ole yhdestä puusta veistettyjä.
– Suomenhevonen kehittyy koko ikänsä, jos sen vaan antaa tehdä niin. Erittäin älykkäitä oppivaisia persoonia, jotka vaan sopivat hyvin yhteen suomalaisen ihmisen kanssa. Anteeksiantavia jääriä kaikella rakkaudella, Mia Liipola summaa.
Minna Nilsen