Jäsenhankintakilpailun säännöt
Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton jäsenhankintakilpailun säännöt vuodelle 2017
1. Kilpailuaika on 1.11.2016 – 31.10.2017
2. Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki vuoden 2017 jäsenmaksunsa maksaneet hevosenomistajayhdistysten jäsenet, lukuun ottamatta Keskusliiton työntekijöitä.
3. Jäsenhankintakilpailu on henkilökohtainen. Kaikkien tietyn kilpailijan hankkimiksi ilmoitettujen jäsenten tulee todella olla hänen hankkimiaan. Väärinkäytöstä epäiltäessä Keskusliiton toimisto tutkii asian ja tarvittaessa vilpillisesti toiminut kilpailija poistetaan kilpailusta ja hänen tuloksensa mitätöidään.
4. Kilpailun tarkoituksena on uusien jäsenien hankkiminen Hevosenomistajayhdistyksiin.
5. Kilpailuun osallistuvat ilmoittautuvat Keskusliiton toimistoon. Kilpailun tilannetta seurataan Hevosenomistaja-lehdessä.
6. Osallistuja saa yhden pisteen jokaisesta kilpailuaikana hankkimastaan uudesta jäsenestä, joka maksaa vuoden 2017 jäsenmaksunsa viimeistään 31.10.2017. Palkinnon saadakseen osallistujan on saatava kilpailussa vähintään 10 pistettä.
Koko kilpailun voittaja palkitaan 500 euron opintomatkalahjakortilla, toiseksi sijoittunut saa 300 euron ja kolmanneksi sijoittunut 200 euron opintomatkalahjakortin. Lahjakortit tulee käyttää hevosiin liittyvään matkakohteeseen. Voittajat sitoutuvat lisäksi kirjoittamaan Hevosenomistaja-lehteen artikkelin matkoistaan (tekstin viimeistelyssä auttaa tarvittaessa SHKL:n toimisto).
