Evartti on vuoden 2020 Suurmestari

Kuva: Suomen Hippos / Juho Hämäläinen

Kylmäveristen vuoden 2020 Suurmestaruusajo ajettiin lauantaina 18.7. perinteiseen tapaan Mikkelin raviradalla St Michel -viikonlopun yhteydessä. 15.000 euron pääpotti lankesi tänä vuonna Talli Pajatson omistama ja Olli Sippolan kasvattamalle Evartille. Valmentajana toimii Antti Ojanperä ja voittoon oriin ohjasti Santtu Raitala.

Evartti nousi lopussa hienosti johtoon Lissun Eerikin haastaessa loppuun saakka. Ori voitti upealla ajalla 19,4a rikkoen paitsi oman ennätyksensä, myös Mikkelin rataennätyksen. Evartti on ilmoitettu Kuninkuuskilpailuun Seinäjoelle ja pääkilpailuun mukaan pääsevät hevoset valitaan keskiviikkona 22. heinäkuuta. Ori ei ole aiemmin osallistunut kuninkuuskilpailuun.

Evartti loppusuoralla ohjaksissaan Santtu Raitala. Kuva: Suomen Hippos / Juho Hämäläinen

Lähdön video

Kylmäveristen Suurmestaruusajon tulokset:

10. lähtö klo 16:42 Kylmäveriset ryhmäajo 1609 m Avoin KSBR, Suurmestaruusajo P. 15 000 e. (15000-7500-3750-2250-1500) Toto75
Sij. Hevonen / Ohjastaja Aika Kerroin Palkinto Matka:rata
1. 3 Evartti / Santtu Raitala 19,4 38 15 000 € 1609:3
2. 9 Lissun Eerikki / Ari Moilanen 19,6 54 7 500 € 1609:9
3. 5 Tähen Toivomus / Henri Bollström 19,7 x 71 3 750 € 1609:5
4. 8 Camri / Terho Rautiainen 19,9 207 2 250 € 1609:8
5. 2 Caijus / Antti Teivainen 20,0 65 1 500 € 1609:2
6. 10 Koskelan Akseli / Jukka-Pekka Kauhanen 20,7 658 1609:10
7. 4 Välähdys / Mika Forss 23,3 x 49 1609:4
8. 6 Jokivarren Kunkku / Olli Koivunen 27,8 x 172 1609:6
1 Polara / Antti Tupamäki 19,6 hlo 3 125 1609:1
7 Pyörylän Paroni / Tapio Perttunen Poissa 1609:7

Lisää aiheesta: