Ohjeistusta ja tietoa hevosenomistajille koronavirustilanteeseen

Viimeisin päivitys 22.5.2020, klo 16:00.

Kiinassa käynnistyi alkuvuonna uuden koronaviruksen aiheuttama COVID-19 -tartuntatautiepidemia, jonka Maailman terveysjärjestö WHO julisti pandemiaksi 11.3.2020. Vallitseva tilanne vaikuttaa voimakkaasti koko yhteiskuntaan, myös hevosalaan. Tähän artikkeliin on koottu eri tahoilta hevosenomistajaa koskettavaa tietoa ja ohjeistusta. Artikkelin loppuun on listattu linkkejä hevosalaan liittyviin koronavirustiedotteisiin ja artikkeleihin. Artikkelia päivitetään tarpeen mukaan.

Hippoksen hallitus linjasi: ravikilpailut alkavat 1.6., kuninkuus- ja kuningatartitteleitä ei jaeta 2020

Hippoksen hallitus päätti ravikilpailutoiminnan aloittamisesta erityisjärjestelyin 1.6. alkaen. Tämän lisäksi hallitus linjasi MMM:ltä saadun ohjeistuksen pohjalta kuuden poikkeusoloihin valmistelevan ravikilpailutapahtuman järjestämisestä 18.5. alkaen.

Kilpailut järjestetään MMM:stä tulevan ohjeistuksen mukaisin käytäntein ja Hippoksen raviradoille antamien toimintaohjeiden mukaisesti erityisiä rajoitustoimenpiteitä noudattaen seuraavilla raviradoilla:

VIIKKO 21:
18.5. Joensuussa
19.5. Lahdessa
20.5. Vermossa

VIIKKO 22:
25.5. Jyväskylässä
26.5. Seinäjoella
27.5. Turussa

Olemassa olevaan kilpailukalenteriin pohjautuvat ravipäivät on jaettu kahdelle viikolle, jotta välipäivien aikana on mahdollista tarkentaa ohjeistuksia ja rajoituksia, mikäli tarvetta ilmenee.

Toukokuun kaikki  poikkeusoloihin valmistelevat ravikilpailut alkavat poikkeuksellisesti maanantaisin sekä tiistaisin kello 17:30 ja keskiviikkoisin kello 18:00.

Ravikilpailuihin ilmoittautuneita pyydetään perehtymään huolellisesti Oma Talli -palvelusta sekä raviradoilta tuleviin ohjeistuksiin, joita noudattamalla MMM on antanut luvan ravitapahtumien järjestämiseen. Raveihin saavat saapua vain täysin oireettomat henkilöt. Henkilön joka oireilee ja/tai tuntee itsensä sairaaksi, tulee pysyä kotona. Raveissa kaikkien henkilöiden tulee välttää lähikontakteja ja pitää riittävät välimatkat. Riskiryhmiin kuuluvia ohjeistetaan välttämään ravikilpailuihin tuloa, ja lisäksi ulkomailta palaavien henkilöiden on noudatettava 14 vuorokauden karanteeni-aikaa.

Toistaseksi voimassaolevat ohjeistukset ravikilpailuja koskien:

Ohjeet ravikilpailuihin (.pdf)
Ohjeet karanteeniin (.pdf)

Seinäjoella ei kilpailla kuninkuus- ja kuningatartitteleistä 2020

Hippoksen hallitus linjasi, että Seinäjoella ei jaeta kuninkuus- ja kuningatartitteleitä vuonna 2020. Sen sijaan suomenhevosille valmistellaan kyseiselle viikonlopulle 31.7.-2.8. kilpailuvaliokunnan johdolla oma suurkilpailukokonaisuus.

Ylimääräiset kilpailupäivät ja ravien profiilin nosto 1.6. alkaen

Ravikilpailutoiminnan alkaessa on odotettavissa paljon hevostarjontaa, minkä vuoksi hallitus päätti kilpailuvaliokunnan esityksestä lisätä ravikilpailutarjontaa 1.6. alkaen seuraavin periaattein:

  1. Lähtöjen ja/tai sarjojen määrää lisätään hevostarjonnan mukaan. Asiasta päättää ravirata.
  2. Kesäradan päivän korvaamisen maakuntaradan järjestämillä raveilla ja ravien profiilin päättää hallitus kilpailuosaston esityksen perusteella.
  3. Lisäpäiviä jaetaan kilpailutoiminnan alettua ensimmäisille viikoille hevostarjonta huomioiden, alueellinen tasapaino säilyttäen ja huomioiden radan tulevien ravien ajankohdat sekä radan tauon takia ajamatta jääneiden päivien lukumäärä suhteutettuna koko vuoden ravipäivien lukumäärään. Hallitus hyväksyy lisäpäivät kilpailuosaston/kilpailuvaliokunnan esityksen perusteella.
  4. Kakkosravien tai sunnuntain profiilin voi heinäkuun loppuun asti kalenterissa olevista raveista nostaa, jos kyseinen uusi profiili on jäänyt radalta ajamatta tauon aikana. Jos rata on menettänyt 3-5 päivää, voi profiilin nostaa yksien ravien kohdalla ja jos on menettänyt 6 päivää tai enemmän, voi profiilin nostaa kaksien ravien kohdalla. Profiilin nosto on mahdollinen soveltuvin osin myös kesäradoille. Kilpailuosasto/kilpailuvaliokunta päättävät nostoista.
  5. Profiiliravit voi nostaa 64- tai 75-profiilitasolle ainoastaan hallituksen päätöksellä.
  6. Vermon kohdalla kilpailuosasto tekee esityksen kilpailuvaliokunnalle lisäpäivien profiilista ja palkintotasosta.
  7. Kilpailuosasto kartoittaa kilpailutauon alle jääneet ennakkomaksulliset kilpailut sekä nimi- ja suurkilpailut ja tuo esityksen niiden ajamisesta uusilla paikoillaan kilpailuvaliokunnan päätettäväksi.

Hallitus linjasi myös, että kilpailutoiminnan käynnistyessä kilpailukalenterin mukaisena 1.6. Kuopiossa ravit ajetaan 75-palkintotason mukaisina.

Kilpailupäiviä lisätään kesäkuulle seuraavasti:

2.6. Oulu
4.6. Mikkeli
6.6. Rovaniemi
8.6. Vermo
10.6. Kaustinen
15.6. Kouvola

Lisäksi Härmän vanhalta radalta 31.5. peruttu kilpailupäivä ajetaan 1.6. PowerParkin radalla ja Kokemäen kesäradalta vapautuva 21.6. kilpailupäivä ajetaan Porin raviradalla hallituksen aiemmin tekemien kesäratalinjauksen mukaisesti.

Kesäkuun kuusi ylimääräistä kilpailupäivää ovat palkintotasoltaan ja toimintatueltaan arkiprofiilipäivän mukaisia kilpailuja.

Ponilähtöjä, poniraveja, ravikilpailusääntöjen mukaisia harjoitusraveja sekä paikallisraveja voi järjestää 8.6.2020 alkaen. Toiminta käynnistyy voimassaolevien ohjeiden ja velvoitteiden mukaisena.

Huhtikuussa kilpailematta jääneet Porin Kultaloimi-ajot ajetaan 16.7.2020 ja Vermo Areenan toukokuulta siirtynyt Finlandia-Ajo 4.9.2020.

Ravikilpailujen käytännöt 1.6. alkaen

Urheilun yleisötilaisuudet voivat viranomaisten luvalla alkaa kesäkuun alusta, mutta tapahtumiin liittyy edelleen tärkeitä rajoituksia, joiden toteutumisesta vastaavat järjestäjät. Suomen Hippos on aiemmin laatinut yhdessä maa- ja metsätalousministeriön kanssa raviradoille ohjeet, joita noudatetaan myös kesäkuun kilpailuissa ainakin 14.6. asti.

Ravit ajetaan toistaiseksi ilman yleisöä, eikä kilpailualueelle päästetä ylimääräisiä henkilöitä. Valtioneuvoston mukaisesti yli 500 hengen yleisötilaisuudet ovat kiellettyjä heinäkuun loppuun asti. 10 hevosen rajoitus lähtöä kohti kuitenkin poistuu ja raveissa voidaan ajaa enemmän kuin 10 lähtöä. Raveissa on myös mahdollista tehdä haastatteluita turvaetäisyydet huomioiden.

Tärkeää on yhä noudattaa terveysviranomaisten antamia hygieniaa koskevia ohjeita, eikä raviradalle tule saapua sairaana tai edes lievästi oireisena. Riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä ohjeistetaan välttämään saapumista raviradalle. Ulkomailta saapuvien on noudatettava 14 vuorokauden karanteeniaikaa.

Lue lisää Hippoksen tiedotteesta.

Poniravikilpailutoiminta käyntiin kesäkuussa

Poniravikilpailutoiminta pyritään saamaan käyntiin myös kesäkuun aikana. Kuudessa poikkeusoloihin valmistelevassa ravikilpailutapahtumassa toukokuussa 18.5. alkaen ei järjestetä ponilähtöjä.

Ajamatta jääneet ponien suurkilpailut pyritään sijoittamaan kalenteriin joko vastaavan hevosten suurkilpailun kanssa, tai ponien suurkilpailu voidaan ajaa myös arkiravien yhteydessä, vaikka hevosten vastaava suurkilpailu olisikin peruttu keväällä kokonaan.

Kilpailijoiden on kiinnitettävä erityistä huolellisuutta hygieniaan ja noudatettava ohjeita kilpailupaikalla toimimiseen. Sairaana osallistuminen on kielletty, ja kilpailupaikalla tulee huomioida tarvittava turvaväli. Kilpailupaikalle pääsee vain välttämättömät henkilöt.  

Suomen Hippos ja raviradat pyrkivät tarjoamaan kaikille kilpailijoille turvallisen ja parhaan mahdollisen kilpailutoiminnan vallitsevat rajoitukset ja olosuhteet huomioiden. 

Lue lisää Hippoksen tiedotteesta.

Yleisötapahtumien kielto vaikuttaa myös Ponikuninkuusraveihin

Vuoden 2020 Ponikuninkuusravit on määrä ajaa Vermo Areenalla 25.-26.7.2020. Suomen hallituksen yli 500 henkilön yleisötilaisuuksien kielto koskettaa siis myös raviurheilevien nuorten vuoden päätapahtumaa, eikä Ponikuninkuusraveja ole mahdollista ajaa suunniteltuna ajankohtana yleisön edessä.

Kaustisen raviradan, Vermo Areenan ja Suomen Hippoksen yhteisneuvottelujen tuloksena päädyttiin Ponikuninkuusravit 2020 siirtämään Kaustisen raviradalle ja Vermo Areenan järjestämisvuoro siirtyi vuoteen 2021. ”Ponikunkkarit” ajetaan Kaustisella 12.-13.9.2020.  Vaihtoehtona olisi ollut siirtää Kaustisen Ponikuninkuusravit vuoteen 2022, mutta Kaustisen raviradan omasta aloitteesta Ponikuninkuusravit päästäneen sittenkin ajamaan jo tänä vuonna. 

Lue lisää Hippoksen tiedotteesta.

Poikkeusjärjestelyjä kesän näyttelyihin ja muihin jalostustapahtumiin

Ajantasaisin tieto näyttelyiden ja muiden tapahtumien osalta löytyy Jalostuksen tapahtumakalenterista 2020.

Kesän näyttelyt

Poikkeustilanteen vuoksi peruuntuneita suomenhevosten ja lämminveristen näyttelyitä pyritään korvaamaan erikoisjärjestelyin. Lämminveristen ratsuhevosten ja ponien Hippos tiedottaa näyttelykauden käynnistymisestä myöhemmin.

Tammojen jalostusarvostelutilaisuudet pyritään kesän 2020 mittaan järjestämään tammanomistajien tarpeiden ja kiinnostuksen mukaan. Jos haluat tammallesi jalostusarvostelun, ole yhteydessä oman alueesi hevosjalostusliittoon. Arvostelutilaisuudet pyritään järjestämään, jos kiinnostuneita osallistujia löytyy. Huomioithan, että ravikilpailusääntöjen mukaisesti tammoja ei jalostusarvostella mikäli ne ovat yli 4 kk tiineitä. Yhteydenotot oman alueen liittoon 26.5. mennessä. Tarkista, mihin hevosjalostusliittoon kuntasi kuuluu.

J-suunnan suomenhevosoriille sekä lv-oriille voidaan järjestää kesäkuun alussa mahdollisuus yksityistarkastukseen normaalin yksityistarkastuksen hinnalla (1500 e + lautakunnan kulut). Ilmoita kiinnostuksestasi 20.5. mennessä: jalostusinformaatikko Susanna Back, p. 020 760 5251, susanna.back@hippos.fi

Kokonaisuudessaan näyttelytoiminta käynnistyy laajemmin syksyllä. Tavoitteena on mahdollisuuksien mukaan lisätä näyttelytarjontaa. Valtakunnallinen varsanäyttely pyritään myös järjestämään syksyllä, myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Ratsu- ja Ponioripäivien korvaavat päivämäärät selvillä

Vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi perumaan joudutut Ratsuoripäivät ja Ponioripäivät korvataan sovelletusti lyhennetyillä ratsuoriiden testeillä ja ponien kohdalla pienin muutoksin toteuttavilla jalostusarvosteluilla. Testit ja jalostusarvostelut järjestetään ilman yleisöä ja mahdollisimman pienellä ihmismäärällä Ypäjän Hevosopistolla. Hyvällä ja tarkalla suunnittelulla samassa tilassa olevien ihmisten määrä saadaan pidettyä pienenä ja tartuntariskit mahdollisimman alhaisina.

Ratsuoriiden testit:

la 9.5. 4–5-vuotiaat estehevoset, 4–5-vuotiaat ratsuponit, 6-vuotias estehevonen
la 16.5. 3-vuotiaat estehevoset ja 3-vuotiaat ratsuponit
su 17.5. Askellajihevoset

Ponioriiden jalostusarvostelu:

la 6.6.
su 7.6.

Ratsuoripäivät 2020
Ponioripäivät 2020

Poikkeuksia islanninhevosoriiden jalostukseen hyväksymiseen kaudella 2020

Kevään näyttelyn siirtymisen johdosta on islanninhevosoriiden jalostukseenhyväksymiskäytäntöihin päätetty tehdä muutamia poikkeusmenettelyitä kaudelle 2020. Poikkeuslupien lisäksi aiemmin jalostukseen hyväksytyille oreille voidaan lunastaa yleinen jalostukseenkäyttöoikeus normaaliin tapaan maksamalla vuosittainen orilisenssi. Muualla arvostelluille oriille voidaan hakea FEIF-arvostelun vahvistusta. Mikäli oritta ei ole arvosteltu yleiseen lupaan riittävin kokonaispistein, sille voidaan hakea tammakohtaisia lupia.

Lue lisää Hippoksen tiedotteesta.

Hippos: Koronavirustilanteen vaikutukset ravien kilpailutoimintaan

Suomen Hippoksen hallitus on 3.4.2020 järjestetyssä kokouksessaan tehnyt seuraavia päätöksiä ravien kilpailutoimintaan liittyen.

Koelähtöpalkkiot

600 euron koelähtöpalkkioon oikeuttavan koelähdön takaraja 31.5. siirretään myöhäisempään ajankohtaan. Tarkempi takaraja määräytyy sen jälkeen, kun ravien uudelleenajamisen ajankohta on tiedossa. Normaalisti koelähtöpalkkio maksetaan 4-vuotiaille suomenhevosille ja 3-vuotiaille lämminverisille ravihevosille, jotka ovat suorittaneet koelähdön 31.5. mennessä.

Kavioliiga

Kavioliigan kausi 2019-2020 päädyttiin koronaviruksen aiheuttaman kilpailutauon myötä keskeyttää. Ravikilpailut ovat keskeytyksessä Suomen hallituksen linjaamien kokoontumisrajoitusten myötä toistaiseksi ainakin 13. toukokuuta asti, mikä estää täysipainoisen Kavioliiga-kauden läpiviemisen pääsarjan vaatimalla tasolla.

Kavioliiga-kauden keskeytyessä kokonaispistepörssien voittajat jäävät ratkaisematta. Jos viranomaisten linjaukset mahdollistavat ravien jatkamisen ennen kuin kausi olisi kilpailukalenterin mukaan päättynyt, tullaan Teivoon 23.5. suunnitellut Grand Prix –lähdöt ajamaan avoimina 12 hevosen ryhminä suurkilpailukarsintaa käyttäen. Jos kilpailutoiminta jatkuu niin, että kalenterissa olisi Kavioliigan osakilpailuja, pyritään nämä ajamaan avoimina lähtöinä.

Nuorten sarjat ja tammasarjat

Nuorten sarjojen ja Tammasarjojen normaalisti 1.9. voimaan astuvia ikärajoituksia muutetaan ja rajoitusten aloitusajankohta määritellään sen jälkeen, kun tiedetään ravien uudelleenajamisen ajankohta.

Suurkilpailut ja ennakkomaksulliset kilpailut

Ravikilpailutauon aikana järjestämättä jääneitä ennakkomaksullisia kilpailuja sekä suurkilpailuja pyritään palkintotukikokonaisuus huomioon ottaen sijoittamaan ratojen kalenterissa oleville kilpailupäiville niin, että ne mahdollisimman vähän häiritsevät kalenterissa jo olevia kilpailuja ja ennalta laadittua kilpailukalenteria.

Ravipäivien peruminen kilpailukalenterista

Suomen Hippos peruu kilpailukalenterista ravipäiviä kaksi viikkoa kerrallaan ja kahden viikon välein.

Hippos: Suomen Hippoksen kooste rahoitusmahdollisuuksista hevosalan toimijoille ja neuvontapuhelin koronatukihakemuksiin

Hippos on koostanut hevosalan toimijoille kolmiosaisen paketin rahoitusvaihtoehdoista koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Pääset paketin eri osiin alla olevista linkeistä.

1/3: tuet, avustukset ja neuvonta
2/3: verot ja vakuutusmaksut
3/3: pankit ja muu rahoitus

Suomen Hippos aloittaa hevosalan koronatukihakemuksiin liittyvän puhelinneuvonnan tiistaista 12.5.2020 alkaen. Neuvontapuhelimeen 040 635 0075 voit soittaa tiistaisin ja torstaisin 12-15. Palvelunumerosta voit kysyä mm. sopivista tukimuodoista tai saada ohjausta lomakkeen täyttämiseen. Puhelun hinta on normaalin matkapuhelinmaksun verran.

Yrityksille rahoitusta koronaviruksen aiheuttamaan poikkeustilanteeseen tarjoavat mm. ELY-keskukset. ELY-keskukset suuntaavat poikkeusrahoitusta yrityksille, joissa työskentelee enintään viisi henkilöä hakemusten jättämishetkellä (mukaan lukien yrittäjä). Yksinyrittäjät eivät kuulu ELY-keskusten poikkeusrahoituksen piiriin. 

Yksinyrittäjille koronavirusepidemiasta aiheutuneiden häiriöiden lieventämiseen myönnetään avustusta kuntien kautta: Yksinyrittäjien UKK (tem.fi). ELY-keskusten normaalitilanteen kehittämisavustus on myös yksinyrittäjien haettavissa: Tiedote kehittämisavustuksesta 14.4.2020. Business Finland rahoittaa yrityksiä, joissa työskentelee yli 5 henkilöä: Liiketoiminnan rahoitus häiriötilanteissa. Työ- ja elinkeinoministeriö on listannut myös sivuilleen toimintaohjeita yrityksille. 

Työ- tai virkasuhteessa olevat voivat hakea epidemiatukea sekä muita etuuksia Kelasta. Ammattiliittoihin kuuluvia työntekijöitä taas suositellaan olemaan yhteydessä omaan liittonsa.

Neuvontapuhelimeen soittavia pyydetään perehtymään ylhäällä näkyviin linkkeihin. Hevosalan koronatiedotteita on koostettu myös Hippoksen verkkosivuille.

Hevosalan valmiusryhmä tallien hätätilanteisiin

Hevoset tarvitsevat jatkuvaa ja säännöllistä ruokintaa, hoitoa ja ulkoilua. Koronavirustilanne voi vaarantaa hevosten hyvinvoinnista huolehtimisen esimerkiksi yrittäjän tai henkilökunnan sairastumisen vuoksi.

Hippolis – Hevosalan osaamiskeskus ry on ryhtynyt koordinoimaan hevosalan vapaaehtoisten alueellista valmiusryhmää, jonka kautta talleille olisi saatavissa tuurausapua nopeastikin. Mukana yhteistyössä ovat Suomen Ratsastajainliitto, Suomen Hippos, Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry, Suomen Ravivalmentajat ry sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK.

Lue lisää ja ilmoittaudu vapaaehtoiseksi!

Hippos: Seuraa tallietikettiä – varmista ihmisten ja hevosten hyvinvointi

Koronavirus aiheuttaa poikkeuksellisen tilanteen myös talleille ja tallinpitäjille. Tallien päivittäiset rutiinit kannattaa käydä läpi tarkasti, ja tehdä muutoksia tilanteen vaatimalla tavalla. On tärkeää pitää huolta hevosten hyvinvoinnista ja vähentää henkilökunnan tartuntariskiä.

Ihmiset tallilla

Hevosten hoitoon osallistuvien henkilöiden tulee välttää lähikontaktia muiden tallilla olijoiden kanssa. Jos mahdollista, tallilla ei saa olla yli kymmentä henkilöä samanaikaisesti. Tallipäivän rutiinit kannattaa suunnitella niin, että ihmiset eivät turhaan oleskelisi pienissä yhteisissä tiloissa kuten varustehuoneissa tai kahvihuoneissa. On myös tärkeää pitää huolta hyvästä käsihygieniasta (käsienpesuohje).

Koronavirus ei tartu hevosiin eikä niiden välityksellä voi saada tartuntaa. Hevosten varusteita käsitellessä tulee kuitenkin noudattaa varovaisuutta. Jos varusteita käsittelee useampi henkilö, tallilla voi pitää käsineet kädessä tai käyttää kertakäyttöhanskoja.

Tallille ei saa tulla sairaana, tai jos henkilöllä on hengitystieinfektioon viittaavia oireita.

Vierailijoiden kuten hevosenomistajien ja muiden henkilöiden, jotka eivät osallistu hevosten hoitamiseen, suositellaan välttävän talleja. Tallilla käyvät vain hevosten hyvinvoinnin kannalta tärkeät henkilöt. Ravivalmentajat voivat välittää hevosten kuulumisia esimerkiksi sosiaalisen median kautta tai soittamalla omistajille. 

Hevosten kuljetus

Suomen Hippos suosittelee ihmisten ja hevosten liikkumisen välttämistä Suomessa. Lisäksi muistutetaan, että valtioneuvoston linjausten mukaisesti ulkomaille ei pidä matkustaa. Suomen Hippos ei siis suosittele kilpailumatkoja Ruotsiin hevosten kanssa.

Hevosalan yhteinen valmiusryhmä tallien hätätilanteisiin

Hevoset tarvitsevat jatkuvaa ja säännöllistä ruokintaa, hoitoa ja ulkoilua. Koronavirustilanne voi vaarantaa hevosten hyvinvoinnista huolehtimisen esimerkiksi yrittäjän tai henkilökunnan sairastumisen vuoksi.

Hippolis – Hevosalan osaamiskeskus ry on ryhtynyt koordinoimaan hevosalan vapaaehtoisten alueellista valmiusryhmää, jonka kautta talleille olisi saatavissa tuurausapua nopeastikin.

Jokaisen tallinpitäjän tulee tehdä ennakkosuunnitelma ja selvittää varahenkilöt, jotka vastaavat hevosten hoidosta silloin, jos tallinpitäjä tai henkilökunta sairastuu. Ota selvää lomituspalvelujen saatavuudesta. Nyt on korkea aika tehdä suunnitelma poikkeustilanteiden osalta.

Hippos: Tapaamiset kannattaa hoitaa etäyhteydellä, suosi myös sähköisiä palveluita

Suomen Hippoksen hallitus on linjannut, että kaikki Hippoksen järjestämät yli 10 hengen kokoukset ja tapaamiset siirretään, perutaan tai järjestetään mahdollisuuksien mukaan etäyhteydellä rajoitusten loppuun saakka. Hippos tiedottaa tälle ajalle suunniteltujen Hippoksen järjestämien kokousten osalta jatkotoimista suoraan osallistujille.

Hippos suosittelee samaa käytäntöä kaikille jäsenjärjestöilleen ja kehottaa jäseniään seuraamaan viranomaisten ohjeistuksia.

Suomen Hippos neuvoo kaikkia asiakkaita käyttämään toistaiseksi sähköisiä palveluita. Vastaanotto Hippos-talolla on suljettu koronavirustilanteen vuoksi, ja palvelut hoidetaan sähköisesti tai postin välityksellä.

Hippoksen Oma Talli –palvelussa hoidat kätevästi muun muassa hevosen omistajanvaihdoksen, hallintaoikeuden siirron tai tulostat omistajatodistuksen. Oma Tallin uudistusten myötä myös varsomisilmoitus tehdään sen kautta. Oma Tallissa tunnistautuminen onnistuu kaikkien pankkien verkkopankkitunnuksilla ja laskujen maksaminen on helppoa uuden ostoskori-toiminnon kautta.

Hevosten rekisteröintiin ja tietokantaan merkitsemiseen liittyvät dokumentit toimitetaan postitse Suomen Hippokseen (yhteystiedot).

Hevosjalostusliitot jatkavat tunnistuskäyntejä toistaiseksi normaalisti. Näiden osalta kaikkia pyydetään huomiomaan hyvä käsihygienia ja muut yleiset THL:n ohjeistukset. Huomioithan, että vallitseva tilanne voi aiheuttaa viivästyksiä palveluihin. Pyrimme palvelemaan asiakkaitamme parhaamme mukaan, kaikkien terveys huomioiden.

Linkkejä ja uutisia koronavirustilanteeseen liittyen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos – THL

Ajankohtaista koronaviruksesta COVID-19

Ruokavirasto

Usein kysyttyä: eläimet ja koronavirus COVID-19

Suomen Hippos – Raviurheilu

22.5. Ravikilpailujen rajoituksiin tarkennuksia 1.6. alkaen, yleisöportit pysyvät kiinni
20.5. Kooste Hippoksen hallituksen kokouksesta 19.5.2020
18.5. Poikkeusoloihin valmistelevat ravit sujuivat Joensuussa rauhallisesti – ”Ihmiset ovat noudattaneet ohjeita hienosti
15.5. Kooste Hippoksen hallituksen kokouksesta 14.5.2020
15.5. Vuoden 2020 Ponikunkkarit ravataan Kaustisella
15.5. Muistutamme poikkeusoloihin valmisteleviin ravikilpailuihin saapuvia: ohjeita noudatettava huolellisesti
11.5. Poniravikilpailutoiminta käyntiin kesäkuussa
11.5. Ensimmäisten poikkeusoloihin valmistelevien ravikilpailujen ilmoittautuminen on auki
8.5. Hippoksen hallitus linjasi: ravikilpailut alkavat 1.6., kuninkuus- ja kuningatartitteleitä ei jaeta 2020
8.5. Hevosalan koronatukihakemusten puhelinneuvonta alkaa 12.5.
7.5. Poniakatemian leiri siirretään vuodella eteenpäin
5.5. Kooste Hippoksen hallituksen kokouksesta 5.5.2020
30.4. Kooste Hippoksen hallituksen kokouksesta 30.4.2020
28.4. Yleisötapahtumien kielto vaikuttaa myös Ponikuninkuusraveihin
28.4. Kysymyksiä ja vastauksia koronavirustilanteeseen liittyen
24.4. Kooste Hippoksen hallituksen kokouksesta 24.4.2020
24.4. Poikkeusmenettely lääkärinlausuntojen toimittamisesta ajo-oikeuden jatkamiseksi
22.4. Hippos hakee viranomaisilta lupaa ravikilpailujen käynnistämiseen – ”Iso merkitys tuhansien ihmisten elinkeinolle ja koko hevosalalle
17.4. Kooste Suomen Hippoksen hallituksen kokouksesta 17.4.2020
9.4. Kooste Suomen Hippoksen hallituksen kokouksesta 9.4. 2020
3.4. Koronavirustilanteen vaikutukset ravien kilpailutoimintaan
3.4. Kooste Hippoksen hallituksen päätöksistä – valtuuskunnan kevätkokous siirtyy
30.3. Hippoksen puheenjohtaja Juha Rehula: ”Nyt jos joskus on yhdessä tekemisen aika”
27.3. Hevosala vetoaa päättäjiin: toimintaedellytykset ja hevosten hyvinvointi turvattava poikkeusoloissa
27.3. Hippoksen hallitukselta linjauksia hevosalan edunvalvontaan, ravikilpailutoiminnan keskeytys jatkuu
25.3. Suomen Hippos huolissaan koronaviruksen aiheuttamista haitoista hevosalalle – ”Nyt on tärkeää tukea toinen toistamme”
23.3. Päivitä tallisi kuulumiset someen – käytä tunnistetta #talliarkipyörii
20.3. Kooste rahoitusmahdollisuuksista hevosalan toimijoille 3/3: pankit ja muu rahoitus
20.3. Kooste rahoitusmahdollisuuksista hevosalan toimijoille 2/3: verot ja vakuutusmaksut
20.3. Kooste rahoitusmahdollisuuksista hevosalan toimijoille 1/3: tuet, avustukset ja neuvonta
18.3. Seuraa tallietikettiä – varmista ihmisten ja hevosten hyvinvointi
17.3. Suomen Hippoksen hallitus vahvisti ravien keskeyttämisen, jatkotoimenpiteet valmisteluun
16.3. Ravikilpailut keskeytetään keskiviikosta 18.3. alkaen – Hippoksen hallitus linjaa tarkemmista jatkotoimista tiistaina

Suomen Hippos – Jalostus ja näyttelyt

12.5. Poikkeusjärjestelyjä kesän näyttelyiden osalta
6.5. Islanninhevosoriiden jalostukseen hyväksymiseen poikkeuksia kaudella 2020
29.4. Ratsu- ja Ponioripäivien korvaavat päivämäärät selvillä
28.4. Kysymyksiä ja vastauksia koronavirustilanteeseen liittyen
1.4. Valtakunnallinen varsanäyttely siirretään
1.4. Valtakunnallinen työmestaruuskilpailu siirtyy syksyyn
31.3. Orilisenssin hintaporras ei nouse
23.3. Ratsu- ja ratsuponioriiden hyväksyminen jalostukseen 2020
16.3. Ratsuoripäivät peruttu

Suomen Ratsastajainliitto

19.5. Ratsastuksen kilpailutoiminta käynnistyy erityisjärjestelyin 1.6.2020
6.5. Kilpailutoiminnan käynnistämisen viranomaisohjeita odotetaan
5.5. Rajoitusten purkaminen ja ratsastustoiminta
23.4. Suomen Ratsastajainliiton tilannekatsaus
23.4. Kesä- ja heinäkuun yleisötapahtumat Hevosopistolla on peruttu
30.3. Harkintaa ja varovaisuutta hevostoiminnassa
27.3. Ratsastajainliitto ajaa aktiivisesti talleille tukipakettia
27.3. Eläinlääkärin vinkkejä hevosen hyvinvointiin korona-aikaan
26.3. Ratsastajainliitto tiedottaa koronavirustilanteessa
24.3. Tallien ja hevosten tilanne huolestuttaa, SRL ajaa tukea ja toimenpiteitä
19.3. Ratsastajainliiton suosituksia tallitoimintaan poikkeusoloissa
18.3. Työterveyslaitoksen ohje: Tartuntavaarallisilta taudeilta suojautumisohje hevostalleille

Hippolis

Ohjeistuksia koronavirukseen liittyen
25.3. Neuvonta-, tuki- ja rahoitusmahdollisuuksia
17.3. Hevosalan valmiusryhmä tallien hätätilanteisiin

MTK

Tietoa koronavirusepidemiaan varautumiseksi maatiloilla