Häme: Uusi ravihevosenomistaja hyppää kärryille -tilaisuudet keväällä 2020

Suomen Ravivalmentajat ry ja Hämeen Hevosenomistajain Yhdistys ry hakivat Tulevaisuuden tuottajat-työryhmän palvelupakettia uusien ravihevosten omistajille suunnattujen tilaisuuksien järjestämiseen. Tilaisuudet ovat pilottiluonteisia ja niiden avulla pyritään tarjoamaan lisäsisältöä ravirataympäristössä ravipäivinä lajin ominaispiirteistä tarkemmin kiinnostuneille ravihevosten omistajille. Tilaisuuksissa käydään läpi ravihevosenomistamista kustannusten ja käytännön kautta, tutustutaan ravi-ihmisiin sekä ravipelaamiseen ja ravien tuomaritoimintaan.

Forssan Pilvenmäen raviradalla toteutetaan kevään 2020 aikana ravipäivien yhteydessä kolme tilaisuutta, joiden pohjalta toivotaan viriävän valmis konsepti tai kehitysidea entistä parempien palveluiden tuottamiseen alan sisällä ravihevosenomistajille. Tilaisuudet alkavat noin puolitoista tuntia ravien alkua kahvituksella ja päättyvät ravien aikaisella tutustumisella tuomaritoimintaan. Tilaisuudet järjestetään ma 20.1., su 9.2. ja su 5.4. ravitapahtumien yhteydessä.

-On kiva olla mukana kehittämässä uutta ravihevosenomistajien palvelua ja pilottitilaisuuksien jälkeen varmasti ollaan viisaampia, voisiko tämä raviratojen kanssa yhdessä toteutettava tapa olla toimiva laajemmaltakin omistajien palveluiden kehittämiseen, toteaa Hämeen Hevosenomistajain Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Heiskala.

Tilaisuudessa käydään läpi ravihevosen yleisimpiä kustannuksia, valmentajan sekä hevosen arkea talliympäristössä ja kuuluu pakettiin ravi-iltaan yhdelle osallistujalle tandem-kyytikin. Tilaisuuksien toivotaan antavan entistä kovemman ravikärpäsen puraisun omistajille, mutta myös tarjoavan ymmärrystä hevosenomistajan kustannuspuoleen.

-Me otamme koppia yhdistyksenä infosta, jota tilaisuuksissa annetaan omistajille hevosenomistamisen kustannuksista. On kiva nähdä minkä vastaanoton tällaiset tilaisuudet saavat, kertoo ravivalmentajien toiminnanjohtaja Antti Karhila.

Hevosenomistajien on mahdollisuus ilmoittautua oman mielenkiinnon mukaan tästä, minkä lisäksi Suomen Hippoksen kautta lähestytään kutsulla sähköpostitse järjestelmään syötettyjä uusia hevosenomistajia Etelä-Suomen alueelta.

Kukin tilaisuus on maksuton, sisältää kahvituksen ja tarjoaa tilaisuuden osallistujille -50% alennuksen ravintolan pääruoan hinnasta kyseisen ravitapahtuman ajan.

Lisätietoja,

Suomen ravivalmentajat ry, Antti Karhila, p. 050 482 1103, toimisto@ravivalmentajat.fi
Hämeen Hevosenomistajain Yhdistys ry, Jukka Heiskala, p. 0400 744 794, jukka.heiskala@gmail.com 
Forssan Seudun Hippos ry, toiminnanjohtaja Elina Hirvonen, p. 050 301 8258, elina.hirvonen@pilvenmaki.fi

Lue lisää tapahtumasta Pilvenmäen sivuilla
Ilmoittaudu mukaan ilmoittautumislomakkeella