Racing Amatööriohjastajien SM-finaalit lähestyvät – ilmoita hevosesi mukaan kilpailemaan hyvistä palkinnoista!

Maaliskuussa alkanut SM-kiertue on huipentumassa finaalivaiheeseen. Kaksiosainen finaali ajetaan Ylivieskassa 29.9. ja Kuopiossa 4.10.2019.

Hallitseva Suomen mestari Janne Räisänen johtaa myös runkosarjan pistetilastoa tällä hetkellä ja on luonnollisesti mukana finaaleissa heti EM-edustusehtävänsä jälkeen. Hallitseva mestari ja runkosarjan 11 muuta eniten pisteitä kerännyttä ohjastajaa kilpailevat SM-tittelistä yhteensä kahdeksassa osalähdössä.

Runkosarjalähtöjä on ajamatta vielä kolme: Jyväskylässä perjantaina 20.9. sekä jaettu sarja Seinäjoella sunnuntaina 22.9. Jännitystä finaalipaikkojen suhteen riittää siis loppuun saakka!

Ilmoita hevosesi kilpailemaan ja vinkkaa finaaleista myös kaverille!

Kaikissa osakilpailuissa maksetaan 1.200-1.400 euron ykköspalkinto. Vihjaathan myös tuttavillesi, että finaaleihin kannattaa ilmoittaa hevosia mukaan ja tulla kauempaakin! 

Ilmoittaessa hevosen sarjaan voi syöttää kenen tahansa ohjastajan nimen. Ohjastajat arvotaan hevosille. Arvonta suoritetaan ilmoittautumisajan päätyttyä eikä ohjastajavalintoihin voi vaikuttaa. Ohjastajapalkkioita ei näissä lähdöissä makseta.

Ylivieska 29.9.

  • 2. sarja Amatööriohjastajien SM-finaali Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enintään 30.000 e. P. 1.200 e. 
  • 3. sarja Amatööriohjastajien SM-finaali Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enintään 16.000 e. P. 1.200 e.
  • 5. sarja Amatööriohjastajien SM-finaali Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enintään 2.500 e. P. 1.200 e.
  • 8. sarja Amatööriohjastajien SM-finaali Kylmäveriset ryhmäajo 2100 m enintään 15.000 e. P. 1.200 e.

Ilmottaminen päättyy ma 23.9. klo 12 (heppa.hippos.fi)

Kuopio 4.10.

  • 2. sarja Amatööriohjastajien SM-finaali Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enintään 23.000 e. P. 1.400 e.
  • 4. sarja Amatööriohjastajien SM-finaali Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enintään 11.000 e. P. 1.400 e.
  • 5. sarja Amatööriohjastajien SM-finaali Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enintään 6.000 e. P. 1.400 e.
  • 8. sarja Amatööriohjastajien SM-finaali Kylmäveriset tasoitusajo 2100 m p. 3.500 e + 20 m/ 2.000 e. enintään 9.500 e. P. 1400 e.

Ilmoittaminen päättyy ma 30.9. klo 9 (heppa.hippos.fi)