Hevosen hankkiminen

Hevosen ostaminen on iso päätös, joten valinta on syytä tehdä huolella. On aina hyvä ajatus ottaa hevosalan ammattilainen mukaan katsomaan hevosta, vaikka itse olisi kokenutkin hevosihminen. Myös paperiasioihin kannattaa hieman perehtyä, sillä jo pelkästään kunnollisella kauppakirjalla voidaan minimoida kaupassa jälkikäteen tulevia ongelmia.

Lainsäädännössä hevoskauppa rinnastetaan irtaimen tavaran kauppaan. Koska kyseessä on elävä eläin, on hevoskauppa kuitenkin täysin eri asia kuin vaikkapa auton ostaminen. Hevosen sisään ei näe, ei täysin edes röntgenillä, eikä virheetöntä hevosta ei ole olemassakaan. Hevosta ostettaessa tuleekin arvioida aina tapauskohtaisesti sopiiko hevonen aiottuun käyttötarkoitukseen. Rakenteen ja terveydentilan lisäksi kannattaa mahdollisuuksien mukaan arvioida myös hevosen luonne. Kilparatsulta vaaditaan erilaista terveydentilaa kuin siitostammalta, ja koko perheen harrastehevoselta erilaista luonnetta kuin ammattitallilla asuvalta ravurilta.

Myytävistä hevosista ilmoitellaan alan lehdissä ja eri internet -sivujen myyntipalstoilla. Ravivarsaa etsivän kannattaa muistaa SHKL:n ja Suomen Ravihevoskasvattajat ry:n omistaman huutokauppayhtiö Starinita Oy:n vuosittainen varsahuutokauppa Ypäjällä syyskuussa. Suomessa toimii myös muutamia ammattimaisia hevoskauppiaita, jotka välittävät enimmäkseen ratsuja, mutta myös ravureita. Myytävistä ravureista kannattaa lisäksi kysellä suoraan ammattivalmentajilta.

Sopivan hevosen valitseminen

Ennen hevosen ostamista kannattaa siis miettiä tarkkaan, minkälaiseen käyttöön hevosta on hankkimassa. Hevosen tulee olla luonteeltaan, koulutustasoltaan ja rakenteeltaan sellainen, että se soveltuu aiottuun tehtäväänsä. Hevosen aiottu käyttötarkoitus kannattaa pitää kirkkaana mielessä etenkin silloin, kun käy katsomassa myytävänä olevia hevosia. Käyttöön sopimattomat hevoset kannattaa jättää ostamatta, ja jatkaa etsintää. Kokematon omistaja ja käyttötarkoitukseensa soveltumaton hevonen on kehno, pahimmassa tapauksessa jopa vaarallinen yhdistelmä. Vaikka hevonen olisi kuinka kaunis, ei sen omistamisesta ole iloa, jos sen kanssa ei voi harrastaa omistajan toivomalla tavalla. Sopimattoman hevosen ylläpito maksaa vähintään yhtä paljon kuin sopivan, joten ostotilanteessa kannattaa pysyä tiukkana. Yleensä se sopiva hevonen tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin.

Käyttötarkoituksesta riippumatta hevosen täytyy olla perusterve ja ikäänsä nähden oikein koulutettu. Markkinoilla on tarjolla halpoja hevosia, jotka ovat sitä yleensä syystä. Vanhat ja vikaiset hevoset tarvitsevat erityisen asiantuntevaa ja hyvää hoitoa – mikä voi käydä omistajalle eläinlääkärinkuluineen hyvinkin kalliiksi. Maksamalla hevosesta ostohetkellä enemmän voi itse asiassa säästää pitkän pennin.

Hyvin koulutettu, rauhallinen ja terve keski-ikäinen (8-15v) ratsuhevonen maksaa rodusta riippuen 4000 eurosta ylöspäin, yksilöstä riippuen jopa 10.000 € tai enemmänkin. Mutta mitä vähemmän kokemusta hevosen tulevalla omistajalla on, sitä paremmin koulutettu hevonen hänen tulee ostaa. Rahanmeno ei lopu hevosen ostamiseen. Hevosen tallipaikka tulee vuoden aikana maksamaan yhtä paljon kuin hyvä hevonen, ja tallipaikan lisäksi omistajan on maksettava hevosen eläinlääkärikulut, kengitykset, hampaiden raspaukset ja madotukset, varusteista puhumattakaan. Voikin olla hyvä ajatus laittaa vuoden ajan joka kuukausi vähintään hevosen kuukausittaista tallimaksua vastaava summa säästöön. Siinä säästää jo hyvän pesämunan hevosen ostohintaa varten, ja samalla saa käsityksen siitä, kuinka omat tulot riittävät hevosenpitoon.

Ravihevosten hinnoissa on paljon hajontaa. Pikkuvikaisia tai liian hitaita ravureita saatetaan myydä jopa muutamalla satasella, mutta asiallisesta kilpahevosesta täytyy olla valmis pulittamaan tuhansia euroja. On myös eri asia etsiä hevosta omaan käyttöön harrastehevoseksi, kuin viedä se valmennukseen ammattilaiselle. Jos etsii ravihevosta ammattivalmennukseen, kannattaa kääntyä suoraan vaikkapa sen valmentajan puoleen, jolle hevosen ajatteli viedä valmennukseen, ja pyytää häneltä apua hevosen etsintään. Hevosen pitäminen ammattivalmentajalla maksaa hyvinkin 600 – 1000 euroa kuussa. Tavoitteena on siis löytää sellainen hevonen, jolla on mahdollisuus hieman tienata kaurarahojaan takaisinpäin. Omaan käyttöön hevosta hankkivalla harrastelijalla painaa vaakakupissa myös hevosen luonne ja käsiteltävyys. Oma harrastaminenkin on tietysti mielekkäämpää, mikäli hevosella on mahdollisuuksia pärjätä raveissa, joten muutaman satasen hevosta ei kannata harrastuskäyttöönkään ostaa.

Jos mahdollista, kannattaa hevoskaupoille aina lähteä ammattilaisen kanssa. Ravihevosta valitessa apua voi pyytää valmentajalta, jolle hevosen aikoo viedä valmennukseen. Ratsuhevosta hankkiessa mukaan kannattaa pyytää ratsastuksenopettaja tai valmentaja kohtuullista korvausta vastaan.

Laadi kauppakirja huolella

Hevoskaupan tärkein asiakirja on kauppakirja. Se on helpoin tapa osoittaa, mitä ostohetkellä kaupan kohteesta on sovittu. Pelkkä omistajanvaihdosilmoitus ei korvaa kauppakirjaa! Kauppakirja tulee laatia huolella, ja siitä tulee käydä ilmi myyjän ja ostajan tietojen ja hevosen yksilöinnin lisäksi ainakin kauppahinta ja mitä sen suorittamisesta on sovittu, hevosen aiottu käyttötarkoitus, vaaranvastuun siirtymisen tarkka ajankohta ja myyjän kertomat huomiot ja ohjeet hevosesta. Jos hevosesta on teetetty ostotarkastus eläinlääkärillä, on lausunnosta hyvä liittää kopio kauppakirjaan. Kauppakirjan laadinnan merkitystä ei voi liikaa korostaa. Ehdottomasti suurin osa hevoskaupan ongelmista koskee tilanteita, joissa ostajalla ja myyjällä on eriävät käsitykset siitä, mitä hevosen terveydentilasta tai käyttötarkoituksesta on kaupan hetkellä sovittu. Kauppakirjan pohjaa voi tiedustella esimerkiksi Suomen Hevosenomistajien Keskusliitolta. SHKL:n jäsenille sopimukset ovat ilmaisia, ei-jäsenille ne maksavat 20 € /kpl. Kauppakirjan lisäksi hevosesta täytetään omistajanvaihdosilmoitus, joka toimitetaan Suomen Hippokseen.

Ostajan tulee myös tarkastaa hevonen huolella. Ostaja ei voi reklamoida virheestä, josta hänen voidaan olettaa tienneen ennen kauppaa. Sen sijaan jos hevosessa ilmenee kaupanteon jälkeen piilevä virhe, mikä on ollut olemassa vaaranvastuun siirtymisen hetkellä, vastaa myyjä virheestä vaikka hän ei olisi tiennyt sen olemassaolosta. Ostajan tulee kuitenkin pystyä todistamaan, että virhe on ollut hevosessa jo hänen saadessaan sen hallintaansa, ja että virhe on sellainen, mikä estää hevosen käytön siihen tarkoitukseen, johon ostaja on sen ostanut. Eläinlääkärin suorittama ostotarkastus on siis sekä myyjän että ostajan etu. Jos kyse on vähänkin arvokkaammasta hevosesta, kannattaa ostotarkastukseen sisällyttää myös röntgenkuvaus. Virheetöntä hevosta ei maailmasta löydy, mutta eläinlääkärin lausunto ostopäätöksen tukena helpottaa arvioimaan, soveltuuko hevonen aiottuun käyttötarkoitukseen.

Käsittelijän taidot heijastuvat hevoseen

Elävän eläimen ollessa kyseessä tulee myös muistaa, että sen ominaisuudet eivät välttämättä säily muuttumattomina kaupan jälkeen. Joskus vastaan tulee tilanteita, joissa hevonen on muuttunut vaikkapa vikuroivaksi ja hankalaksi muutaman kuukauden kuluttua kaupasta, vaikka se myyjän kertoman mukaan oli aiemmin kiltti ja kuuliainen. Tällaisessa tapauksessa harvemmin on kyse siitä, että hevosessa olisi varsinainen virhe. Hevonen reagoi sitä käsitteleviin ihmisiin eri tavoin, ja jos ostaja on kokematon, saattaa hevonen reagoida taitamattomampaan käsittelyyn arvaamattomasti. Tällaisissa tapauksissa myyjä ei todennäköisesti ole vastuussa hevosen muuttuneesta käytöksestä. Jos uuden hevosen kanssa tulee ongelmia, on suositeltavaa ottaa ajoissa yhteyttä alan ammattilaiseen, jotta ongelmat voitaisiin työstää pois. Hevosharrastus oman hevosen kanssa on ihanaa, mutta ei riskitöntä – niin kuin ei hevoskauppakaan.

Yksityiskohtainen artikkeli kauppakirjan teosta, hevoskaupasta ja hevoskauppaan liittyvistä ongelmista löytyy täältä.

Hevosen ostamisen muistilista:

- varmista, että hevosen myyjä todella omistaa hevosen ja että hänellä on oikeus myydä se.

- tarkasta aina ostettava hevonen ja varmista, että se sopii aikomaasi käyttötarkoitukseen. Jos mahdollista, ota asiantuntija (valmentaja, ratsastuksenopettaja) mukaan katsomaan hevosta.

- teetä hevoselle ostotarkastus, ja liitä kopio eläinlääkärintodistuksesta kauppakirjaan.

- tee kauppakirja, johon merkitään kauppahinta, hevosen käyttötarkoitus, vaaranvastuun siirtymishetki ja myyjän kertomat huomioitavat asiat hevosessa.

- täytä hevosesta omistajanvaihdosilmoitus ja toimita se yhdessä hevosen passin tai rekisteripapereiden kanssa Suomen Hippokseen kahden viikon kuluessa.

- varmista myyjältä, onko hevosella vakuutus ja ota yhteys vakuutusyhtiöön, jotta hevosen vakuutus jatkuisi katkeamattomana.

- muista, että hevonen on elävä eläin ja sen ominaisuudet voivat ajan kuluessa muuttua. Virheetöntä hevosta ei ole, eikä hevoskauppa tai elämä hevosen kanssa ole koskaan riskitöntä. Turvaudu ammattilaisen apuun ongelmatilanteissa!