SUOMEN HEVOSENOMISTAJIEN KESKUSLIITON JÄSENHANKINTAKILPAILUN SÄÄNNÖT
1. Kilpailuaika on 1.1. – 31.10.2010
2. Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan vuoden 2010 jäsenmaksunsa
maksaneet hevosenomistajayhdistysten jäsenet lukuunottamatta Keskusliiton
työntekijöitä. Vuoden 2009 jäsenhankintakilpailun voittaja ei voi voittaa
vuoden 2010 pääpalkintoa.
3. Kilpailun tarkoituksena on uusien jäsenien hankkiminen
Hevosenomistajayhdistyksiin.
4. Kilpailuun osallistuvat ilmoittautuvat Keskusliiton toimistoon. Kilpailun
tilannetta seurataan Hevosenomistaja-lehdessä.
5. Osallistujat saavat yhden pisteen jokaisesta kilpailuaikana hankkimastaan
uudesta jäsenestä, joka maksaa vuoden 2010 jäsenmaksunsa viimeistään
31.10.2010.
6. Vähintään 10 pistettä keräävät saavat palkinnoksi Silja Linen lahjakortin
ja vähintään 20 pistettä keräävät palkitaan matkalla vuoden 2011
Elitloppetiin tai lipuilla vuoden 2011 Horse Show’n päänäytöksiin (voittaja
saa valita kumman palkinnon haluaa). Lisäksi koko kilpailun voittaja
palkitaan matkalla Pariisiin seuraamaan vuoden 2011 Prix de Ameriqueta tai
matkalla Itävaltaan seuraamaan Wienin Espanjalaisen Ratsastuskoulun näytöstä
(voittaja saa valita kumman palkinnon haluaa). Paras rivijäsen (ei
alueyhdistysten hallitusten jäsen tai sihteeri) palkitaan
erikoispalkinnolla. Yksi osanottaja voi voittaa yhden palkinnon.
Kilpailun lopputilanne 2009 (31.10. maksaneet jäsenet)
1. Mari Lakkapää 13
2 Aino-Maija Aarnikoivu 10
3. Anna Aarnikoivu 9
4. Matti Lahtinen 8
Kristian Kettunen 8
6. Jukka Seppälä 7
Veikko Kunttu 7
6 jäsentä hankkivat Jarkko Lehtinen, Esa Näivö, Pekka Piirainen, Satu
Tuiskunen sekä Mikko Väisänen.
ILMOITTAUDU JÄSENHANKINTAKILPAILUUN 2010!
Jäsenhankinta on parasta aloittaa jo heti alkuvuodesta; näin uudet jäsenet
saavat parhaimman vastineen jäsenmaksulleen!
Jäsenmaksu v.2010 on 37€. Jäsenet voi ilmoittaa netissä sähköpostitse
shkl@kolumbus.fi tai perinteisesti
jäsenliittymislomakkeella. Lomakkeen voi kopioida lehden takakannesta.
Muistathan lisätä lomakkeeseen tiedon jäsenhankkijasta!