Ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia niitä hevosenomistajia, jotka työskentelivät tarmokkaasti niin keskusliitossa kuin läänin yhdistyksissä puheenjohtajakaudellani vuodesta 1993 vuoteen 2000.
Aloittaessani 1993 puheenjohtajana Mikkelin vuosikokouksen jälkeen järjestö oli varsin hyvässä kunnossa niin taloudellisesti kuin järjestöllisestikin. Olihan omistajajärjestön jäsenmäärä huipussaan ja raha-asiat tukevalla pohjalla. Varsinkin järjestön rahavarat tulivat olemaan elintärkeät tulevina vuosina. Järjestön oli kohdattava heti ensimmäisinä puheenjohtajavuosinani yhteiskohtaamme kohdannut lama, joka osoittautui syväksi ja pitkäaikaiseksi. Lama tuli hevostalouteen hieman jälkijättöisesti, mutta erittäin voimakkaana. Hyvin useat ihmiset joutuivat vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, mikä aiheutti sen, että esim. hevosista jouduttiin luopumaan. Muistamme hyvin, että tuohon aikaan vietiin hyviäkin siitoshevosia lahtiin ja ylipäätänsä hevosten hinnat romahtivat. Ihmiset luopuivat hevosistaan niin suuressa määrin, että järjestömme jäsenmäärä väheni tuohon aikaan yli tuhannella. Keskusjärjestön täytyi saneerata nopeasti toimistonsa irtisanomalla toimistosihteeri ja järjestämällä toimistorutiinit uudelleen. Toimiston töiden uudelleen järjestämisestä olen paljon kiitollisuuden velassa varapuheenjohtaja Matti Pasaselle. Muutenkin Matti hoiti myös myöhemmin toimistorutiinien seurannan puolestani jämäkästi näin helpottaen puheenjohtajan taakkaa.
Kun toimisto saatiin kuntoon, oli käsissämme vakavarainen, mutta nopeasti jäsenistöään menettävä järjestö. Jäsenmäärä vajosi parissa vuodessa n. 4700 jäsenestä hieman päälle 3500 jäseneen. Tällainen jäsenmäärän kato ei voinut olla vaikuttamatta järjestön taloudelliseen tilaan kuin myös järjestön nauttimaan arvostukseen. Tätä tilannetta silloinen hallitus kokoontui pohtimaan ensimmäiseen strategiakokoukseensa. Tällöin päätettiin, että järjestön on panostettava voimakkaasti jäsenmäärän laskun pysäyttämiseksi. Keinoina pidettiin jäsenkampanjoita ja järjestölehtemme aktiivista kehittämistä sekä laaja-alaista ja pitkäjännitteistä toimintaa hevosenomistajien etujen ajamisessa.
Samalla kun järjestömme joutui kamppailemaan oman toimintansa sopeuttamiseksi lama-aikaan, oli järjestön kaiken aikaa huolehdittava velvollisuuksistaan ulospäin niin omiin lääninyhdistyksiin kuin muihin sidosryhmiin päin - Suomen Hippokseen, ravivalmentajiin jne. Sitkeällä ja johdonmukaisella työllä vuosien mittaan onnistuttiin ensin pysäyttämään jäsenmäärän väheneminen ja vihdoin kasvattamaan jäsenmäärää niin, että se tänä päivänä on käytännössä sama kuin 90-luvun alussa. Tämän tärkeän päämäärän lisäksi järjestö onnistui tavoitteessaan, että Hevosenomistajien Keskusliitolla on edustaja kaikissa niissä elimissä, joissa valmistellaan ja tehdään tärkeät päätökset. Suomen hevostaloutta koskien. 90-luvulla Hevosenomistajajärjestöstä on tullut yhteistyöhaluinen, jämerä ja luotettava hevosenomistajien asianajaja.
Lopuksi haluan vielä onnitella sydämellisesti 25-vuotta täyttävää järjestöämme niistä lukuisista saavutuksista ja vaikuttamisista, joilla järjestö on pystynyt ajamaan monella painavalla tavalla hevosenomistajien asiaa. Toivotan järjestölle menestyksellisiä vuosia sekä tavoitteellista toimintaa tulevina vuosikymmeninä.
Leppävedellä, 2.9.2001
Antero Vesterinen
